Tänään vihjeemme tulee Slovenian suunnalta, jossa kansa kokoontuu melko pienelle, vain 962 silmäparia vetävälle Zavrč Sports Park:lle todistamaan, kun isäntäjoukkue Zavrč saa vieraakseen Domzalen.
Viime kaudella Zavrč oli runkosarjan päätteeksi sijalla 5 ja Domzale sijalla 3. Eroa pisteiden muodossa oli kuitenkin selkeät 19 pistettä. Zavrč oli keskinkertainen kotijoukkue voittamalla 7 ottelua 18 kotiottelustaan. Domzale puolestaan oli varsin hyvä vierasjoukkue voittamalla 10 ottelua pelaamistaan 18.
Domzale, joka on voittanut kaikki 3 tämän kauden aiempaa vieraspeliään liigassa, lähtee tänään haastamaan kovasti viime kaudesta nuorentunutta kotijoukkuetta. Domzalen runko on pysynyt hyvin kasassa kesän aikana, mutta muutama laajuutta rosteriin tuova hankintakin on tapahtunut. Heinäkuussa se hankki järkyttävissä talousvaikeuksissa olevasta italialaisseura Parmasta, 24-vuotiaan keskikenttäpelaaja Amedej Vetrihn ja pari viikkoa myöhemmin 20-vuotiaan hyökkääjän, Antonio Mancen, joka ei tilastojen valossa vielä otteluita ole tililleen saanut ennen tätä kautta. Siitäkin huolimatta, hän on aloittanut tämän kauden vahvasti iskien jo 3 maalia 4 pelaamassaan ottelussa.
Zavrč heikentyi sarjatauon aikana, kun se menetti viime kauden kolme parasta maalitekijäänsä. 29-vuotias Doris Kelenc siirtyi Itävallan kolmannella sarjatasolla pelaavaan Allerheiligeniin, lainalla ollut 21-vuotias Tomislav Kis kroatialaisseura Hajduk Splitiin, sekä kokenut 33-vuotias Dino Kresinger pakkasi laukut jo tammikuussa ja siirtyi pelaamaan eksoottiseen Bosnia & Herzegovinan pääsarjaan Siroki Brijegin riveihin. Uusina kasvoina joukkueeseen saapui 24-vuotias keskikenttäpelaaja Dejan Glavica Itävallan pääsarjajoukkue Hornista, 21-vuotias keskikenttäpelaaja Aleks Pihler illan vastustajasta Domzalesta, sekä reilu viikko sitten Italian kriisijoukkue Parmasta ykkösmaalivahdiksi hankittu Pavol Bajza. Hankinnat eivät missään nimessä tule korvaamaan täysin, menetettyä kokemusta sekä hyökkäyspään tehokkuutta, mutta Bajza tulee olemaan varmasti tärkeä palanen tämän kauden joukkueessa.
Domzale lähtee hyvin levänneenä illan koitokseen, kun edellisestä ottelusta on kerinnyt vierähtää jo viikon verran. Zavrč puolestaan pelasi juuri toissapäivänä Slovenian Cupin ottelun.
Zavrč on ollut vaikea voitettava Domzalelle aiemmin, mutta viimeaikaisten otteiden perusteella ja kesän aikana tapahtuneiden kokoonpano muutosten varjolla, tämä tulee tänä iltana muuttumaan. Molemmat joukkueet saavat otteluun parhaan miehistönsä jalkeille, joten tasoitusta ei tämän suhteen anneta puolin eikä toisin.
JALKAPALLO
Zavrč – Domzale
Kello 20:00
Domzale @ 2,35 Unibet