Scroll Top

Vihje Eurooppa-liigan karsintoihin!

Pienen hetken päästä jatkuvat Eurooppa-liigan karsinnat toisilla osaotteluilla ja tarjolla on monen monta mielenkiintoista ottelua.

Iskemme kyntemme otteluun, jossa kohtaavat azerbaidzanilainen isäntäjoukkue Gabala ja vieraaksi saapuva serbialainen Cukaricki.

Vaikka joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen voittikin Cukaricki lukemin 1-0, niin lopputulos ei kerro lähellekään koko totuutta ottelusta. Cukaricki nimittäin vei ottelun maalipaikat nimiinsä 18-3 ja laukaukset maalia kohti 5-0. Gabala sai siis ainoastaan 3 kertaa koko ottelussa yritettyä laukausta kohti Cukarickin maalia, joista niistäkin 2 meni ohi maalin ja 1 blokattiin.

Ottelupari on siis Cukarickin eduksi 1-0, kun lähdetään pelaamaan tämän illan kamppailua Gabalan kotikentälle. Cukaricki ei varmasti lähde peruuttelemaan, sillä tilanne jatkoon pääsevän joukkueen suhteen on edelleen täysin auki. Uskomme heidän pelaavan tosissaan voitosta tänä iltana ja lyövän selvät numerot taululle.

Tasoero joukkueilla on niin selkeä, että Cukaricki tulee hallitsemaan kentän tapahtumia tässäkin ottelussa ja tekemään maalin jos toisenkin, jättäen Gabalan vaille jatkoonpääsy mahdollisuuksia.

JALKAPALLO

Gabala – Cukaricki
Kello 19:00

Cukaricki @ 2.80 Unibet

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.