Scroll Top

UKK / FAQ

Usein Kysytyt Kysymykset

 

Moni yhteisön jäsenistä pelkää edelleen 2010-luvulla ulkomaalaisia vedonlyöntiyhtiöitä. Gamblers saa asiasta aika paljon kysymyksiä, joten tähän on kerätty eniten toistuvia kysymyksiä vastauksineen. Eniten ehkä askarruttaa siirtyminen Veikkaus Oy:stä parempiin yhtiöihin. Kun Gamblers suosittelee pelaamista joissain yhtiöissä, niin kyseessä on myös turvallisuusnäkökohta. Talletusten kanssa tai muuten emme ole kohdanneet kyseisissä yrityksissä koskaan ongelmia niin, että pelaajan rahat olisivat kadonneet. Luonnollisesti, mikäli jotain sattuisi, emme voi ottaa asiasta kolmantena osapuolena vastuuta!

 

Miksi minun pitää todistaa henkilöllisyyteni ennen rahan kotiuttamista?

Kyseessä on kansainväliset rahanpesua, terrorismia, petoksia ja muita rikoksia estävät sopimukset. Eli kun joudut lähettämään ajokortistasi kuvan yhtiöön, olet samalla huomaamattasi estämässä osaltasi viime vuotisia, ympäri mailmaa tapahtuneita hirmutekoja. Jokainen ymmärtänee, että yhtiöillä olisi muutakin tekemistä kuin katsella suomalaisen einarin ajokorttikuvaa; eivät he asiakirjoja huvikseen pyydä. Samanlailla kotimainen monopoliyhtiö vaatii vahvistuksen henkilöllisyydestä, mutta se sujuu pääsääntöisesti toisella tavalla.

 

Jos häviän Veikkauksen peleissä, niin eikö rahat sijoiteta urheiluun eli menevät vedonlyöjän kannalta hyvään tarkoitukseen?

Eivät mene! Veikkauksen noin 600 miljoonan euron tuloksesta sijoitettiin vuonna 2012 kokonaiset 8 miljoonaa euroa huippu-urheiluun. Suurimman siivun, 48% saa kulttuuri, kuten oopperatalo, Kiasma, Guggenheim-hanke jne. Kulttuuriministeriö päättää avustuskohteista vuosittain valtioneuvoston hyväksymien prosenttiosuuksien mukaan. Samalla on syytä huomata, että moni kansainvälinen vedonlyöntiyhtiö haluaisi lahjoittaa suomalaiseen urheiluun rahaa mutta se on mahdotonta Liigan ja Veikkauksen välisen suhteen johdosta. Muutaman kymmenen tuhannen euron jalkapallohallihanke, turvakaukalot liigahalleihin ja monta muuta asiaa ovat kaatuneet edellämainittuiden tahojen yhteistyösopimukseen.

 

Jos voitan paljon, ottaako verottaja välistä?

Ei senttiäkään niissä yhtiöissä, joissa Gamblers suosittelee pelaamaan. Kyseessä ovat ETA- tai EU:n alueeseen (Euroopan talousalue) kuuluvat yhtiöt ja tällöin vedonlyöntivoitot ovat verovapaita. Mikäli pelaat ETA- alueen tai EU:n ulkopuolella joko netissä tai paikan päällä, jokainen vedonlyöntivoittosi on verotettavaa ansiotuloa.

 

Mitä tarkoittavat yhdistelmävedoissa accumulator, trixie, canadien, yankee, yap, heinz, super heinz patent, goliath ja flag?

Kyseessä on bookereiden eri termit sellaisille yhdistelmävedoille, joihin panostamalla panostat kyseisen lapun joka ainoaan yhdistelmään. Jos esimerkiksi lapullasi on 3 kohdetta ja pelaat Bet365:lla Heinzin, eli valitset ”Multiple”- eli yhdistelmävalikon takaan valinnan Heinz, niin panostat jokaiselle eri variaatiolle saman summan. Triplassa eri variaatioita tulee kolme (1 tripla, 2 tuplaa).


Kuva 1. Kuva Bet365:n sivuilta, jossa esittelyssä Heinz. Lyömällä Heinzille, eri yhdistelmiä on kuvan lapussa 57-kappaletta, eli panostamalla jokaiselle yhdistelmälle euron, maksaa koko lappu 57euroa

 

Miksi pelaisin ulkomaalaisilla sivustoilla, kun onhan meillä Veikkaus ja RAY?

Syitä on kymmeniä! Osalla on asiaan poliittinen mielipide, eli 2010-luvulla Monopolin tukeminen ilman mitään perustetta on kyseenalaista. Gamblersille syy on lähinnä tekninen, minkä takia emme löydä koskaan Veikkauksen kohteista mitään pelattavaa emmekä mitään sellaista sanottavaa, mitä joku muu ei tarjoa. Veikkauksen palautusprosentti, eli summasta X pelaajille palautuvat rahat, oli pitkään 70% kun kyseinen lukema kansainvälisillä yhtiöillä on 97%-99%. Sittemmin Veikkaus on nostanut oman prosenttinsa noin 90%, joka sekin on vertaillen pieni. Muita syitä on toiminnan pienuus eli suppeat valikoimat, äärettömän huono livetarjonta, surkeat edut, kilpailujen vähyys ja heikkous, huonot tarjoukset jne.

 

Mikä on aasialainen tasoitus eli asian handicap?

Kyseessä on vedonlyöntivaihtoehto, joka mahdollistaa sen, että voit menettää panoksestasi ainoastaan puolet tai vastaavasti voittaa mahdollisesta voittosummasta ainoastaan puolet. Oheisesta taulukosta on hyvä tarkastella, mitä asian handicap eli AH tarkoittaa.

 

Kuva 2. Aasialaisen tasoituksen voittotaulukko.

 

Joillakin sivustoilla on Cash Out järjestelmä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Kyseessä on toiminto, jolla voit lunastaa ja keskeyttää vetosi koska tahansa. Toisin sanoen, jos et halua katsoa kohdettasi lopputulokseen saakka, niin voit ottaa rahat tilillesi koska tahansa. Luonnollisesti, mikäli lappusi näyttää menevän väärin, niin takaisinmaksettava summa on pieni suhteessa alkuperäiseen panoksen ja kertoimen tulokseen.

Kuva 3. Bet365:lla Cash Out löytyy ”My Bets”:n takaa. Huomioi, että Cash Outiin ei voi koskaan luottaa! On tasan vain ja ainoastaan yhtiön harkittavissa, koska Cash Out tulee esiin tai tuleeko ollenkaan

 

Miksi bonusraha pitää kierrättää niin monta kertaa vedonlyönnissä?

Bonusraha on mukava lisä, mutta kierrytysvaatimuksia kiroaa jokainen. Mitään muuta syytä kierrötysvaatimuksille ei ole kuin se, että ei kai kukaan täysijärkinen jaa ilmaista rahaa ilman, että sen eteen pitää tehhä mitään. Jos kuvittelet, että saisit joltain yhtiöltä 100€ riihikuivaa, kunhan menet paikalle niin mitenköhän kauan yritys olisi pystyssä? On hyvä huomioida, että kyseessä on täysin ilmainen korvaus, jonka eteen pitää vain vähän nähdä vaivaa. Lisäksi on syytä muistaa, että bonuksen vastaanottaminen on täysin vapaaehtoista eli sitä ei ole pakko ottaa vastaan jos ei halua.

 

Kannattaako käyttäjätiliä avata useammalle vedonlyöntiyritykselle?

Ehdottomasti! Yhtiöillä on tarjolla todella usein kilpailuja tai kampanjoita, jonka johdosta on hyvä päästä mahdollisimman moneen paikkaan. Lisäksi eräs tuottavimmista vedonlöyönnin muodoista, LIVE-veto, tarjoaa lähes joka paikassa hiukan erilaiset kohteet niin on mukava päästä pelaamaan juuri sitä kohdetta, mitä haluaa. Lisäksi suurimman osan harrastaessa kertoimien tarkastelua niin ei kai ole älykästä lyödä betsiä kuin kohteessa, joka tarjoaa parhaan kertoimen?

 

Voinko pelata tuuripelejä, kuten kaikkien tuntemia Lottoa ja Kenoa muilla firmoilla? Onko niissä isommat voitot?

Kyllä voit! Lähes jokaiselta bookerilta löytyy valikoimista Lotto ja/tai jokin muu tuuripeli. Ei muuta kuin lappu sisään ja kädet ristiin.

 

En osaa englantia. Pärjäänkö ulkomaisilla sivustoilla?

Pärjäät! Perusfraasit erottaa kaukaa ja mikäli kohtaat epäselviä tilanteita, kysy asiasta foorumillamme tai suoraan Gamblersin ylläpidosta!

 

Mikä on banker?

Banker eli Suomeksi pankkiiri tarkoittaa kohdetta, jonka saat ilmaiseksi mukaan lapulle ja näin ollen nostamaan koko yhdistelmän kerrointa. Jos pelaat neljä kohdetta, joista yksi on banker, niin et joudu maksamaan kuin kolmen kohteen järjestelmästä (tai kahdesta eri tuplasta) ja yhteiskerroin lasketaan silti neljän kohteen kertoimista. Ongelman banker-kohteesta tekee se, että kyseisen kohteen on pakko osua. Oli lapulla mitkä yhdistelmävaihtoehdot tahansa, mutta mikäli banker-kohde menee väärin, koko lappu menee väärin. Banker-kohteita kannattaa käyttää jo bookereidenkin mielestä selvästi suosikiksi valituissa kohteissa nostamaan koko järjestelmän kerrointa. Yleisesti ammattivedonlyöjien keskuudessa banker-kohteen maksimikerroin on 1.40, jolloin voitto on äärettömän todennäköinen ja silti sillä saa pienen ja ilmaisen lisän kerroimelle.

 

Kuva 4. Banker valitaan mm. Bet365:lla sivun oikeasta yläreunasta kohdasta, jossa lukee vakiovaihtoehtona ”Standard”. Painamalla kuvaketta ”B”, kyseisestä kohteesta tulee Banker-kohde.

 

Mikä on void?

Void tarkoittaa tasapeliä yhtiön kanssa. Kohteen panos palautetaan, eli et menetä rahojasi mutta et voitakaan. Void on helppo mieltää niin, että kyseiseen kohteeseen tulee kertoimeksi 1.00 eli yksinäisissä kohteissa saat panoksesi täysimääräisenä takaisin ja yhdistelmissä void-kohteen kerroin muuttuu 1.00, jolloin yhdistelmän kerroin putoaa. Void on tyypillinen mm. tilanteisiin, joissa on veikattu esimerkiksi maalimäärää. Oletpa veikannut yli tai alle 5 maalia ilman vaihtoehtoa tasan 5 maalille ja kyseinen maalimäärä syntyy, kumpikaan ei voita sillä sellaista vaihtoehtoa ei ollut tarjolla. Joillain vedonlyöntiyhtiöillä on tapana kuitata omat virheensä Voidilla omaksi edukseen, joka on luonnollisesti väärin, eli pelaajan kannattaa olla hereillä.

Voidin ohella käytetään myös termiä ”Push”.