Scroll Top

UINTI: Känsäkoski ja Laukkanen MM-välieriin ensi yöksi

Kanadan MM-uinnit logo

UINTI: Känsäkoski ja Laukkanen MM-välieriin ensi yöksi

Kanadan MM-uinnit logo

LAUKKANEN TOISEKSI NOPEIN ALKUERISSÄ

Silja Känsäkoski ja Jenna Laukkanen uivat välieriin naisten rintauintisprintissä. Laukkanen oli 50 metrin alkukilpailun toiseksi nopein sivuamalla omaa Suomen ennätystään 29,71. Vuosi sitten hän voitti tällä ajalla Euroopan mestaruuden. Alkuerien nopein oli Jamaikan Alia Atkinson ajalla 29,48. Atkinson ui lokakuussa maailmancupin osakilpailussa Tokiossa maailmanennätyksen 28,64.

Oulun Uinnin Silja Känsäkoski kohensi omaa ennätystään aikaan 30,70. Hän onnistui viilaamaan kaksi sadasosaa vajaan kolmen viikon takaisesta tuloksestaan Vaasan SM-uinneissa. Sadasosat tulivat tarpeeseen, sillä Känsäkoski saavutti viimeisen paikan matkan välieriin pudottaen muun muassa vuoden 2012 Euroopan mestarin, Petra Chocovan Tsekeistä. Känsäkosken alkukilpailusijoitus oli siis 16:s.

Naisten 50 metrin rintauinnin välierät kisataan Suomen aikaa klo 01.56. Kahdeksan nopeinta etenee vuorokautta myöhemmin uitavaan MM-finaaliin.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.