Tätä nykyä Shefki Kuqiin henkilöityvä FC Inter Turku ja perinteinen Turun Palloseura kohtaavat toisensa Veikkausliigan kaksiosaisessa karsinnassa. Asetelma ei voisi olla ennalta juuri herkullisempi.
Interin joutuminen karsintaan on täydellinen farssi. Joukkue oli jo ennen kauden alkua laadukas ja vahvistui vielä reilusti kauden mittaan. Paperilla ryhmän olisi voinut kuvitella pelaavan mitaleista, mutta toisin kävi. Alkukauden velttous vaihtui Shefki Kuqin tuomaan sekaannukseen, eikä varsinaista piristystä tapahtunut missään vaiheessa. Tilastojen mukaan joukkueen peliesitykset kyllä paranivat, mutta pisteiden muodossa tämä ei juuri näkynyt. Ei siitä huolimatta, että veljensä kanssa seuraan saapunut Njazi Kuqi iski mukavan määrän maaleja ja tarjoilukin petraantui mm. Erfan Zenelin hankinnan myötä. Koko katastrofin kruunasi viimeisen kierroksen tappio kakkosdivaritason PK-35 Vantaalle, ottelussa jossa säilyminen oli vielä Turun sinimustien omissa käsissä.
Ykkösessä lopulta toiseksi jäänyt TPS tulee karsintaan selvänä haastajana, mutta myös paineettomana osapuolena. Kauden saldona joukkueella on 16 voittoa, 3 tasapeliä ja 8 tappiota. Maaleja joukkue iski eniten ykkösessä, peräti 60 kappaletta. Omissa siu 38 kertaa. Sarjan voitto ja suora nousu jäi lopulta vain yhden pisteen päähän. Joukkueen johtohahmo on kokenut Mikko Hyyrynen. Kalju kostaja pommitti kauden aikana 14 maalia, tulitukea antoivat nuoremman polven Ilari Mettälä (12 maalia) ja Riku Sjöroos (8 maalia).
Otteluparin ensimmäinen osaottelu pelataan keskiviikkona 26.10.2016 ja toinen lauantaina 29.10.2016. Otteluiden alkamisajankohdat ovat puhuttaneet ennalta. TPS:n kotiottelu pelataan keskiviikkona jo klo 15.00. Ajankohta on melko käsittämätön, kun ajattelee että mahdollisesti yleisöäkin saattaisi kiinnostaa paikalliskamppailu paikasta Veikkausliigassa. Farssin taustalla on valojen puuttuminen Paavo Nurmen Stadionilta, ja toisaalta Interin taustapiru Stefan Håkansin hallinnoiman Veritas Stadionin kiskurivuokrat. Lauantain toinen osa Veritaksella piti pelata jo neljältä, jotta halukkaat ehtisivät vielä samana ilta Tepsin lätkämatsiin, mutta Suomen futsal-maajoukkueen päällekkäinen peli siirti alkamisaikaa tunnilla.
Turun ulkopuolella moni neutraali seuraaja varmasti haluaisi nähdä Kuqin Interin häviävän karsinnan, mutta voidaan ihan perustellusti kysyä, olisiko TPS:n nousu Veikkausliigalle sen parempi vaihtoehto. Keväällä kauden kynnyksellä oli vielä täysi kysymysmerkki on Turun mustavalkoraitapaidoilla varaa pelata edes tätä kulunutta kautta läpi Ykkösessä. Jo pelkästään pelaajistonsa ansiosta Inter on suosikki karsinnassa, mutta se kantaa myös kaikki paineet ja lisäksi paikallistaiston henki varmasti tasaa materiaalieroa. Ottelu PK-35 Vantaata vastaan osoitti että Sheriffin Inter voi hävitä kenelle tahansa, mutta kaksiosaisessa karsinnassa yllätykset ovat vielä tiukemmassa.