Thainykkeilyn MM-kisoissa oli perjantaina vuorossa suomalaisittain yksi ottelu. Matsin piti olla alkuperäisen aikataulun mukaan lauantaina mutta suunnitelmat muuttuu.
Naisten U23 54kg-luokassa Suomen Sanni Nurminen sai semi-finaalivaiheessa vastaansa Ison-Britannian Danielle Fallin. Kyseessä oli Sannin turnauksen toinen ottelu.
Valitettavasti suomalainen sisu ei tällä kertaa riittänyt vaan Nurminen hävisi kaikki kolme erää ja lopputulos oli 30-27.
Pronssit jaetaan kuitenkin kahdelle, molemmissa semi-finaaleissa olleille, joten Suomen mitalitili kisoissa on avattu. Onneksi olkoon Sanni Nurminen.
Kisoissa on jäljellä enää kolme suomalaista. Anna Rantanen, Tessa Kakkonen ja Satu Mykkänen ottelevat lauantain semi-finaaleissa.
Näin ollen Suomeen tulee joka tapauksessa neljä mitalia, värit selviävät viikonloppuna.