Scroll Top

Tampere vahvistui 2022 MM-kotikisojen pääpaikaksi – Toisen paikkakunnan osalta neuvottelut jatkuvat

Kiekko lätkä jääkiekko

Tampereella kauan odotettu päätös on vihdoin saanut sinettinsä: Vuoden 2022 jääkiekon MM-kotikisojen pääpaikkana toimii rakenteilla oleva Tampereen Kannen areena. Tampereella pelataan kisojen toinen alkusarjan lohko, kaksi puolivälierää, välierät ja mitalipelit.

– On hienoa, että päätös saatiin aikaiseksi vielä kesän kynnyksellä. Voimme nyt aloittaa kisavalmistelut Tampereen osalta samalla kun neuvottelut toisesta paikkakunnasta jatkuvat, kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen kertoo.

– Tavoitteenamme on järjestää toukokuussa 2022 kaikkien aikojen MM-kisat, tähän Tampere ja upouusi areena tarjoavat meille upeat puitteet. On todella hienoa tulla Tampereelle, jossa kisoihin halutaan panostaa merkittävästi myös kaupungin toimesta. Itse kisapaikka mahdollistaa sijaintinsa puolesta sen, että areenalle on helppo tulla ympäri Suomen, ja vieläpä ekologisesti.

Onnistuneen tapahtuman lisäksi kisaorganisaation tehtävänä on varmistaa, että kisat jättävät jälkensä suomalaiseen jääkiekkoon myös pitkällä tähtäimellä.

– Kotikisojen voittovaroilla mahdollistetaan lajin kehittäminen. Kisojen järjestäminen taloudellisesti järkevällä tavalla on edellytys sille, että Jääkiekkoliitto pystyy jatkossakin satsaamaan lisäresursseja pelaajiin ja valmennukseen, sekä maajoukkueissa että seuroissa, Hietanen painottaa.

Edellisten MM-kotikisojen tuotoilla Jääkiekkoliitto on rahoittanut mm. seuroissa työskenteleviä taitovalmentajia, nais- ja tyttökiekon ja maalivahtivalmennuksen kehittämistä ja Vierumäellä toimivaa Jääkiekon Kehityskeskusta. MM-voittovarojen ansiosta Suomessa on vuosien saatossa pystytty merkittävästi panostamaan mm. nuorisomaajoukkueiden toimintaedellytyksiin ja 1990-luvulla alueille rekrytoitujen aluevalmentajien (ent. liittokouluttajat) palkkaus perustui aluksi MM-kotikisoista saatuihin tuottoihin. Tukea on kohdistettu myös seurojen valmennuspäälliköiden palkkaukseen ja seuratoiminnan auditointeihin.

Kotikisojen isännöinti Tampereelle kunnia-asia – Kisapaikkana Euroopan modernein areena

Tampereella käynnistyy uuden areenan valmistumisen myötä uusi aikakausi ja kisaisännyyden varmistuminen merkitseekin Tampereen kaupungille valtavasti.

– Uuden hallin saaminen Tampereelle on ollut pitkä projekti. Suunnittelu alkoi vuonna 2006 ja tuolloin ajatuksena oli rakentaa areena Sorsapuistoon. Vuosien kuluessa paikkakin vaihtui, mutta sitä hienompaa on, että pääsemme vuonna 2022 pelaamaan kisat Euroopan nykyaikaisemmassa areenassa, Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola iloitsee ja lähettää samalla isot kiitokset opetus- ja kulttuuriministeriölle valtion tuesta hankkeen rahoittamiseksi.

Tampereen pormestari Lauri Lyly kertoo kaupungin ottavan kisaisännyyden vastaan innokkaana ja kertoo kisojen järjestämisen Tampereella olevan suuri kunnia Suomen jääkiekon pääkaupungille.

– Tässä on myös symboliarvoa, sillä Suomen ensimmäiset jääkiekon MM-kilpailut pelattiin vuonna 1965 Tampereen jäähallissa Hakametsässä. Nyt, aivan kuten tuolloinkin, pelataan vastavalmistuneessa areenassa. MM-kisat ovat meille suuri mahdollisuus esitellä myös juuri parahiksi valmistuvaa ratikkaamme ja monia muita upeita aineksia, joista tamperelaisuus ammentaa veto- ja pitovoimaansa, Lyly sanoo.

Myös Tampereen Kannen rakentamisesta vastaava rakennusyhtiö SRV iloitsee siitä, että Suomen kansalle tärkeät jääkiekon MM-kisat on ensimmäinen suurtapahtuma, jota uusi areena pääsee isännöimään.

– Vuoden 2021 jälkimmäisellä puoliskolla valmistuva uuden aikakauden elämysareena tarjoaa sekä pelaajille, yleisölle että kumppaneille parhaat mahdolliset puitteet nauttia lajin kansainvälisestä supertapahtumasta, varatoimitusjohtaja Timo Nieminen SRV:ltä sanoo.

Miesten jääkiekon MM-kisat pelataan Suomessa 13.-29.5.2022. Ensi keväänä kisoja isännöi Sveitsi, vuoden 2021 kisaisännyyden jakavat Valko-Venäjä ja Latvia.

 

Lähde: SJL tiedote

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.