Suomen miesten lentopallomaajoukkue koki sunnuntai-iltana karvaan tappion Romaniassa EM-karsintojen kolmannessa ottelussaan. Romania nappasi lohkon suoran lopputurnauspaikan lukemin 3–1 (26–24, 25–22, 20–25, 25–21).
Suomen tie EM-kisoihin mutkistui, sillä se hävisi molemmat ottelunsa Romaniaa vastaan eikä voi enää voittaa lohkoa. Romania tarrasi kolmannella voitollaan ykkössijaan, kun Suomi on kakkosena yhdellä voitolla.
Joukkueilla on enää yksi ottelu jäljellä, molemmilla Tanskaa vastaan. Romanian kisapaikka on selvä, mutta Suomi tarvitsee lopputurnaukseen päästäkseen todennäköisesti kolmen pisteen voiton tammikuun alun kotiottelustaan.
Romania hallitsi kotiotteluaan Craiovan Sala Polivalentan harvalukuisen yleisön edessä pitkälti samoilla eväillä kuin millä se voitti keskiviikkona Suomessa 2–3: kovalla syöttöpelillä ja tehokkaalla hyökkäämisellä. Romania pelasi jopa paremman ottelun kuin vieraskentällä.
Suomen peli toimi ajoittain hyvin, muttei noussut kotijoukkueen tasolle. Ensimmäisen erän kääntyminen lopussa Romanialle antoi suuntaa koko ottelulle.
Päävalmentaja Tuomas Sammelvuota kismitti selvä tappio, mutta hän tunnusti Romanian paremmuuden oitis.
– Meillä oli paikkamme, mutta emme käyttäneet niitä. Kaveri ansaitsi voiton paremmalla hyökkäyspelillä ja voittamalla oikeat pisteet. Ensimmäinen kotipeli harmittaa nyt. Meidän olisi pitänyt olla siellä terävämpiä ja valmiimpia,
Sammelvuo kertasi.
Sammelvuo suuntasi heti katseita eteenpäin. MM-kisat siintävät kahden viikon päässä.
– Kyllähän joukkue taisteli ja yritti paremmin kuin ensimmäisessä pelissä, mutta se ei riittänyt. Nyt on tärkeää palautua henkisesti ja lähteä kohti MM-kisoja.
Suomen ylivoimainen ykköspelaaja ottelussa oli hakkuri Urpo Sivula, joka mätti neljäeräisessä huikeat tehot 29/+21. Hän sai reilun kolmanneksen joukkueen passeista ja käyttikin paikat erinomaisesti. Sivulan hyökkäysprosentti oli hakkurille korkea 68.
Romanian tasaisesta joukkueesta tehokkain oli yleispelaaja Robert Adrian Aciobanitei (17/+10), joka johti joukkuettaan myös vastaanotossa (63%), syötössä (3 ässää) ja torjunnassa (2 torjuntapistettä).
Vieraiden kuusikossa pelasivat kahden aikaisemman ottelun tavoin passari Mikko Esko, hakkuri Sivula, keskitorjujat Sauli Sinkkonen ja Henrik Porkka, yleispelaajat Elviss Krastins ja Sakari Mäkinen sekä libero Lauri Kerminen. Mäkinen tosin vaihdettiin ensimmäisen erän jälkeen Antti Ronkaiseen.
Ronkainen pelasi pisimmän ottelunsa näissä karsinnoissa, mutta se ei nuorta yleispelaajaa paljoa lämmittänyt.
– Onhan tässä veemäinen olo. Tulos ei valehtele. Tänään jopa pärjäsimme vastaanotossa, mutta varmaan kaikessa muussa olimme huonompia, Ronkainen totesi.
– Matkalla on varmaan vielä tatti otsassa, mutta kohta arki jatkuu. Minulle tuli kyllä nyt kovempia pelejä kuin mitä on aiemmin tullut vyölle. Pääsin kehittymään ja tykkäsin olla mukana, mutta harmittaa tietysti eniten, ettemme pärjänneet niin kuin olisimme halunneet, kuuden maaottelun mies sanoi.
Muista vaihtopelaajista hakkuri-keskipelaaja Samuli Kaislasalo kävi kentällä kolmatta erää lukuun ottamatta joka erässä. Akseli Lankinen kävi myös passaamassa kahdesti.
Suomi aloitti ottelun vahvasti johtaen nopeasti 7–10. Romania tasoitti puntit saamalla syöttönsä toimimaan. Erä eteni tasatahtia jatkopalloille, kun Suomelta jäi ensimmäinen eräpallo käyttämättä. Romanian torjunta käänsi erän lopulta kotijoukkueelle.
Toisen erän alussa Romania laittoi saman aggressiivisen vaihteen päälle, millä se lopetti Helsingin kohtaamisen, ja Suomi joutui erän puolivälissä 14–9-takamatkalle. Suomi taisteli kahden pisteen päähän Sivulan johdolla, mutta Romania päätti pyristelyn ensimmäiseen eräpalloon.
Tasaisessa kolmoserässä hyökkäystehot kääntyivät viimein Suomen eduksi. Sivula ja Krastins iskivät laidoilta ja vieraat käänsivät erän Suomelle tilanteesta 17–17.
Romania otti ohjat taas vahvalla syöttö-vastaanottopelillä neljännen erän alussa ja eteni 8–4-johtoon. Tämä etu pysyi Romanialla, vaikka Suomi kävi toisen erän tavoin kahden pisteen päässä aivan lopussa (23–21). Hyvin koko ottelun toiminut isäntien torjuntapeli toi myös ratkaisun, kun toinen Romanian hakkureista, Gabriel Cherbeleata pysäytti Krastinsin nelospaikalta.