Miesten Euroopan mestaruuskisojen karsinnoissa Suomen lohkossa ei vielä elokuussa jaeta kisapaikkoja. Silti sunnuntainen Romania–Suomi-ottelu on huipputärkeä molemmille joukkueille. Maat ovat neljässä pisteessä lohkon kärkisijoilla, mutta toistaiseksi molemmat ottelunsa voittanut Romania on vielä voittojen turvin edellä.
Vain lohkovoittaja etenee varmuudella ensi vuoden EM-turnaukseen. Tammikuun maaotteluikkunassa Romania ja Suomi pelaavat enää lohkojumbo Tanskaa vastaan, joten Craiovan kamppailun voittaja ottaa ison askeleen kohti lohkovoittoa ja EM-kisoja.
Seitsemän karsintalohkon kakkosista kaksi heikointa karsiutuu EM-kisoista. Suomen lohkon joukkueilla tähän vertailuun otetaan kaikki ottelut, kun neljän joukkueen lohkoissa pelit viimeiseksi jääneitä vastaan pudotetaan pois. Niinpä vaikka tappio tulisi, jokainen piste on kullanarvoinen Suomelle ja Romanialle.
Suomen joukkueen kapteeniksi Eemi Tervaportin poissaollessa taas kerran korotettu konkari Mikko Esko kertoo, että Suomi lähtee otteluun revanssi mielessä ja paremmin valmistautuneena.
– Panokset kovenevat, kun nyt pelataan EM-paikasta. Täältä on pakko hakea pisteet. Toivottavasti sen huomaa huomenna parempana keskittymisenä jo ottelun alussa. Tiedämme paremmin, mitä odottaa, ja että vastassa on oikeasti kova porukka. Pisteitä ei anneta, vaan ne pitää ottaa, Esko pohtii.
– Ensiksi meidän pitää palata pelissämme siihen, miten pelasimme Tanskaa vastaan. Siellä oikeastaan joka osa-alueemme toimi.
Esko on aloittanut molemmat Suomen karsintaottelut. Tanskaa vastaan hän pelasi kokonaiset neljä erää, mutta ensimmäisessä Romania-ottelussa hän teki kolmannessa erässä tilaa Tervaportille.
Reilun viikon päästä 40 vuotta täyttävä Esko liittyi joukkueeseen taas mielellään EM-karsintoihin. Karsintajoukkueessa on puolestaan viisi alle 20-vuotiasta pelaajaa.
– Eihän se kotoa pois oleminen mitään herkkua ole, varsinkaan mitä pidemmälle mennään, mutta nämä pelit ovat kohokohtia, joiden takia täällä ollaan. Onhan näillä nuorilla eri juttuja kuin itsellä, mutta heidän intonsa ja halunsa kehittyä on tärkein juttu. Mielestäni joukkueessa pitääkin olla vähintään puolet nuoria.
Romania voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Helsingissä keskiviikkona 2–3. Suomen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo haluaa nähdä aggressiivisempaa ja kokonaisuudessaan parempaa lentopalloa.
– Parannetaan omaa syöttöpeliä ja muutenkin vähän omaa peruspelaamista. Romania on hyvä syöttö- ja hyökkäysjoukkue, joten pyritään rajoittamaan heidän sideoutiaan syöttämällä kovaa, päävalmentaja pohtii.
Suomi kaatui ensimmäisessä ottelussa hyökkäyspelin epätasaisuuteen, kun kaikki muut osa-alueet olisivat voineet kantaa voittoon.
– Tiedämme kyllä, miten vastustaja on voitettavissa. Meidän pitää olla rohkeita ja monipuolisia ja tarkastella vähän omaa vaihtopallopelaamistamme ja ykköstempoa. Oma syöttö-vastaanottopeli mahdollistaa sen hyökkäämisen. Haluan myös kovempaa työtä puolustuksessa, Sammelvuo luettelee.
Romanian joukkue on tasainen ja urheilullinen ryhmä, kuten Helsingissä nähtiin. Keskiviikkona Romania pelasi 12 pelaajalla.
Saksassa pelaavaa yleispelaaja Robert Adrian Aciobaniteita lukuun ottamatta joukkue koostuu oman melko hyvätasoisen Divizia A1:n pelaajista. EM-karsinnoissa joukkueen tehopelaaja on ollut laitahyökkääjä Marian Iulian Bala, joka iski Helsingissä 19/+18.
Suomen pisteykkönen on karsintojen puolivälissä yleispelaaja Elviss Krastins. Ranskan Seteen MM-kisojen jälkeen siirtyvä Krastins teki Helsingin ottelussa 20 pistettä ja on yhteensä latonut 34 pinnaa (3,78/erä).
Suomen ottelut miesten EM-karsinnoissa vuoden 2019 kisoihin:
18.8. klo 20.00 Tanska–Suomi 1–3, Ikast
22.8. klo 20.00 Suomi–Romania 2–3, Helsinki
26.8. klo 18.00 Romania–Suomi, Craiova
5.1. tai 6.1. Suomi–Tanska, paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin