Suomen U19-tyttöjen salibandymaajoukkue aloitti Sveitsin EFT-turnauksen niukalla voitolla kaataessaan emäntämaan 3-2. Ratkaisumaalin napautti Pinja Myllymäki neljä minuuttia ennen loppusummeria.
Ensi kertaa seuraavien MM-kisojen ikäluokallaan pelaava Suomi loi paikkoja alusta asti, mutta epätarkkuus viimeistelyssä ja Sveitsin mallikkaasti torjunut maalivahti Anja von Allmen pitivät numerot pitkään nollissa. Toisessa erässä Aada Heikkinen löysi viimein etukulmasta aukon, mutta Sveitsi iski vielä takaisin. Nina Gerber kilkutteli rangaistuslaukauksen kehyksiä pitkin ohi Minnie Heinisen, ja kohta Jasmin Bieri osui Heinisen jalkatorjunnan paluupallosta.
Toiselle tauolle lähdettiin kuitenkin lukemissa ottelun ainoan jäähyn jäljiltä, kun kaksikko Meri-Helmi Höynälä ja Elli Kylmäluoma taituroi pelin tasoihin ja verkkolähetyksen selostajan kielen solmuun Höynälän viimeistellessä Kylmäluoman poikkisyötöstä.
Kolmannen erän ainoan maalin teki Suomi. Meri-Helmi Höynälä ohjasi tovin keskialueella pomppineen pallon takakulmalle ja Pinja Myllymäki napautti ratkaisun ajassa 55.55.
– Ihan hyvä peli loppujen lopuksi, vaikka alussa ei oikein päästy pelille, Suomen kapteeni Jasmiina Järvinen kertoi.
– Oli pientä jännitystä ja päästeltiin höyryjä ekassa erässä, mutta tokaan päästiin jo pelille mukaan ja kolmas näytti paljon paremmalta kuin ensimmäisessä. Meillä on koossa tosi hyvä joukkue, ja innolla lähdetään huomiseenkin peliin.
Lauantaina Suomi kohtaa Tshekin ja sunnuntaina Ruotsin.
Salibandya, Neuchatel, Sveitsi
U19-tyttöjen EFT-turnaus
Sveitsi–Suomi 2-3 (0-0, 2-2, 0-1)
1. erä: Maaliton.
2. erä: 24.01 Aada Heikkinen (Milla Ylikojola) 0-1, 27.12 Nina Gerber 1-1 rl, 33.43 Jasmin Bieri (Selma Bergmann) 2-1, 38.46 Meri-Helmi Höynälä (Elli Kylmäluoma) 2-2 yv.
3. erä: 55.55. Pinja Myllymäki (Höynälä) 2-3.
Torjunnat:
Anja von Allmen Sveitsi 9+7+9=25,
Minnie Heininen Suomi 6+2+5=13.
Jäähyt: Sveitsi 2 min, Suomi 0 min.
Erotuomarit: Volodar Ilyk ja Artem Zolotar, Ukraina.