Airi Mikkelä ja Eetu Heino aloittivat voitoilla Unkarin avoimissa. Lauantaina suomalaiset nähdään turnauksen puolivälierissä.
Hungarian International 27.–30.10.2016 Budapest, Unkari
Taso: International Challenge
Palkintosumma: 17 500 USD
Miesten kaksinpeli
Turnauksessa viidenneksi sijoitettu Eetu Heino (mrank 97) kukisti aamupäivän avausottelussa malesialaisen Jiann Shiarng Chiangin (mrank 212) pistein 11-5, 11-8, 11-8. Toisella kierroksella Heinoa vastaan asettui Puolan Mateusz Dubowskin (mrank 219). Ensimmäiset kaksi erää päättyivät 11-7, 11-8, mutta kolmannen erän Heino vei jo hyvin selvästi 11-4.
Lauantain puolivälierässä Heino pelaa nelossijoitettua Skotlannin Kieran Merrileesiä (mrank 87) vastaan. Miehet ovat kohdanneet aiemmin kaksi kertaa ja kohtaamiset ovat päättyneet skotlantilaisen voittoon.
– Puolivälierässä on tuttu vastustaja. Kieranin kanssa on pelattu kovia pelejä ja sellaista odotan huomennakin, Heino kommentoi.
Kaksinpelin avauskierroksella pelasivat myös Henri Aarnio ja Iikka Heino, mutta heidän urakkansa päättyi tällä kertaa ensimmäiseen otteluun.
– Kaksinpelin tulos harmittaa tosi paljon. Ihan hyvää peliä, mutta tuntuu, että en kuitenkaan saanut ihan kaikkea irti, Iikka Heino harmitteli.
Naisten kaksinpeli
Naisten kaksinpelin ensimmäisellä kierroksella Airi Mikkelä (mrank 50) kaatoi isäntämaan Daniella Gondan (mrank 238). Ottelu tuli ykkössijoitetulle Mikkelälle kolmessa erässä 11-7, 12–10, 12–10.
Toisella kierroksella vastassa oli Tšekin Katerina Tomalova (mrank 169). Tomalova ja Mikkelä pelasivat kolme erää, jotka päättyivät suomalaiselle pistein 11-7, 12-10, 11-9.
– Tänään tuli perusvarmat voitot, mutta pisteenlaskukokeilu ei ole oikein mieleen. Tulee ihan liikaa sähläystä ja pelaaminen on stressaavaa, Mikkelä kertoi
– Huomiselle pitää yrittää löytää vielä paremmin kärsivällisyyttä ja malttia kentälle!
Mikkelän puolivälierävastus ei ollut vielä perjantai-iltana selvillä.
Miesten nelinpeli
Miesten nelinpeliin osallistui kaksi suomalaisparia: Henri Aarnio/ Iikka Heino sekä Mika Köngas/ Arto Lahtinen. Aarnio ja Heino (mrank 125) kohtasivat englantilaisparin Christopher Coles/ Gregory Mairs (mrank 208). Englantilaiset olivat tällä kertaa parempia neljässä erässä.
– Nelinpeli oli hyvää peliä ja kolmannessa erässä meillä oli hyvä johto, mutta hävittiin se harmittavasti, Heino kommentoi.