F-liigan illan kärkiottelussa Classic–SPV nähtiin hämmästyttäviä hetkiä. Kuusi sekuntia ennen loppusummeria kaksi maalia tappiolla ollut SPV ehti tasoittaa ja venyttää pelin jatkoajalle, joka puolestaan päättyi vain neljä sekuntia ennen täyttä aikaa Classicin 5–4-voittomaaliin.
Viimeistään Ville Lastikan kolmannessa ylivoimalla iskemä 4-1 näytti saattelevan Classicia kohti varmaa kolmen pisteen voittoa, mutta Aaro Tammirannan kavennus viisi minuuttia ennen loppua pohjusti melkoisen lopun. Kelloon jäi kuusi sekuntia, kun Jukka-Pekka Pelto-Arvo lakaisi viime hetkien ihmenousuistaan tunnetut Peliveljet reboundista maalin päähän. Keskialoituksen jälkeen Classic ehti vielä voittaa pallon itselleen, mutta Oskari Heikkilän purku lipsahti hallin kattoon ja SPV:n sisäänlyönniksi laidasta omalta alueelta. Riku Hakanen syötti pitkän vasempaan laitaan, Aaro Tammiranta pommitti suoraan ja peli oli 4-4 ajassa 59.59. Jatkoajalla osat sitten kuitenkin vaihtuivat, kun SPV:n viime hetken avaussyöttö keskelle lipsahtikin Tiitus Salokankaalle, tämä malttoi syöttää vielä poikittain ja Ville Lastikka täräytti ottelulle ratkaisun ajassa 64.56.
Torstain toisessa ottelussa Westend Indians kaatoi kotonaan Happeen 7-5 oltuaan toisessa erässä kahdesti kaksi maalia tappiolla. Päätösjaksolla kuitenkin Jasper Auvinen tasoitti ja Valtteri Kainulainen nosti ”Heimon” edelle. Aaro Kokko laukoi Happeen vielä kerran tasoihin, mutta vain 22 sekunniksi ennen kuin keskelle vapaaksi pyörähtänyt Rasmus Pasanen kiskaisi 6–5-osuman. Loppunumerot ehti vielä lingota Otto Lehkosuo tyhjiin.
Illan voitot olivat Classicille viides ja Indiansille peräti seitsemäs perättäinen.
F-liigan miesten sarja jatkuu perjantaina otteluilla Nurmon Jymy–LASB, EräViikingit–Westend Indians, FBC Turku–TPS ja Nokian KrP–Oilers.