Seinäjoen Peliveljien Jari Hankkio kiitää Salibandyliigassa kaikkien aikojen maalivireessä. Tänään Hankkio laukoi seitsemän maalia SPV:n kaataessa vieraissa Kooveen 15-7.
Eilen Hankkio iski Oilersia vastaan tehot 4+2, ja viime viikonloppuna syntyi LASBia vastaan 4+0 ja Welhoja vastaan 4+3. Viimeisimmissä viidessä ottelussaan Hankkio on tehnyt 22 maalia ja syöttänyt kuusi.
Kaikkiaan Jari Hankkio on tehnyt kauden yhdeksässä ottelussaan 29 maalia ja syöttänyt kahdeksan, mikä oikeuttaa liigan sekä piste- että maalipörssin kärkeen.
Salibandyliigan yhden kauden maaliennätyksen 63 osumaa laukoi Oilersin Tero Tiitu2005-2006, kun sarjassa pelattiin 33 ottelukierrosta. Nykymuotoisen 26 kierroksen runkosarjan maaliennätys 62 on Nokian KrP:n Henri Johanssonin nimissä kaudelta 2011-2012.
Jari Hankkio, 27, on mukana 30 nimen alustavalla listalla, jolta seulottu 20 pelaajan ryhmä Prahan joulukuun MM-turnaukseen julkistetaan tiistaina klo 15 Helsinkin kaupungintalolla.
Sunnuntain kaksi muutakin Salibandyliigan ottelua päättyivät vierasvoittoihin, kun OLS löi Lahdessa LASB:n 4-2 ja Karhut Kuopiossa Welhot rangaistuslaukauskisan jälkeen 6-5.