Paavo Nurmi Games on moukarinheittäjä Silja Kososelle yksi alkukauden kohokohdista. Mukana on kanadalaisen olympia- ja MM-voittaja Camryn Rogersin johdolla iso nippu lajin muita huippunimiä, ja katsomon kannustus on viime vuosien tapaan väkevää.
– Se on niin kotikisa kuin olla voi. Raisiossa ei ihan tuollaisia kisoja pysty järjestämään. Sekin on siistiä, että läheisiä ihmisiä pääsee paikalle katsomaan, ja kun katsomot ovat täynnä, siitä tulee tosi hyvä fiilis, Kosonen hehkutti PNG:n mediatilaisuudessa Turussa tiistaina.
Kosonen, 23, on noussut nopeasti lajinsa kansainväliseen kärkeen. Plakkarissa on MM-kisoista neljäs ja viides sija ja olympiakisoista viides sija. Viime kesänä Kosonen oli Euroopan tilaston kakkonen ennätyksellään 77,07. Nyt kauden päätavoitteena on onnistua Birminghamin EM-kilpailuissa elokuussa.
– Olen ollut pistesijoilla jo useammissa arvokisoissa. Nyt olisi hienoa saada vähintään se mitali, mutta kultaa toivon. Siellä on muitakin kovakuntoisia eurooppalaisia ja suomalaisia, mutta täytyy pysyä ehjänä ja treenata kovaa, niin elokuussa näkee, mihin se riittää, Kosonen tuumii.
Kosonen lämpeni voimistelutreeneille: Tietynlainen osaaminen on nyt ihan eri tasolla
Suuria mullistuksia Kososen harjoitteluun ei ole tullut, mutta ne pienet lisät ovat tuoneet heittäjän mukaan hyvää tulosta.
– Aloin syksyllä tekemään valmentaja Mika Vakkurin kanssa nopeustreeniä, ja siinä tuli samalla paljon kehonhallintaa. Alkuvuodesta aloin myös käydä keskiviikkoisin Jarno Koivusen vetämissä voimistelutreeneissä Turussa, Kosonen kertoo.
– Voimistelu on ollut tosi hyvää, mutta jos en olisi syksyllä tehnyt Vakkurin kanssa noita kehohallintajuttuja, olisin ollut ihan ”kuollut” ensimmäisessä voimistelutreenissä.
Kosonen kiittelee voimistelutreenien hyvää ryhmähenkeä. Mukana on keihäänheittäjiä, hyppääjiä ja moniottelijoita. Voimistelu on kaikille tukiharjoittelua muun treenin ohessa.
– Se on auttanut tosi paljon. On ollut hienoa oppia sellaisia asioita, jotka ehkä joskus junnuna osasin, mutta sitten on ollut monta vuotta, ettei ihan hirveästi ole tehnyt mitään noin monipuolista. Harjoittelu on loppujen lopuksi ollut aika samanlaista, Kosonen tuumii.
– Tietynlainen osaaminen on nyt ihan eri tasolla. Kaikki käsinseisonnat, kärrynpyörät ja bäkkärit (takaperinvoltti) ja muut ovat tulleet treeniin ihan uutena. Moni on kysynyt, olenko vaihtamassa lajia. Ei sentään, mutta minusta on hyvä osata tehdä tuollaisiakin liikkeitä.
– Voimistelu on minusta tällaista perusosaamista, mitä minun mielestäni olisi hyvä ylläpitää. Koen, että on vetreämpi olo, kun pystyy vähän erilaisiin asioihin.
Valmentaja Jani Pihkanen: Voimaa on tullut lisää
Kososen harjoittelu on syksystä lähtien ollut voimavalmennus mukaan lukien valmentaja Jani Pihkasen vastuulla. Pihkanen koki, että leirit ja kisat katkovat harjoittelua sen verran, että kokonaisuus pysyy helpommin kasassa, kun koko harjoittelun ohjelmointi on yksissä käsissä.
Pihkanen on Kososen tapaan toivottanut nopeus- ja voimistelutreenit tervetulleeksi lisäksi harjoitteluun. Pihkanen kokee, että kehonhallinta ja voimistelu ovat tuoneet lisää voimaa Kososen keskivartaloon ja yleiskoordinaatio on parantunut.
– Se, että aloin itse taas tekemään myös fysiikkaohjelmat ja Vakkurin tulo nopeuspuoleen ovat isoimmat muutokset tälle vuodelle. Fyysisellä puolella suunta on edelleen hyvä. Voimaa on tullut lisää. Se harjoittelu on nyt ehkä lajinomaisempaa. Sieltä on jäänyt pois jotain liikkeitä mitä aiemmin painotettiin enemmän. Nyt on tehty enemmän etukyykkyä ja tempausta, Pihkanen sanoo.
Fyysinen kehitys on näkynyt myös heitossa. Eripainoiset moukarit ovat lentäneet harjoituksissa hyvin.
– Kaikkiin moukareihin on tullut puolitoista metriä lisää: ylipainoisista 5-kiloinen lentää 68 metrin paikkeille ja alipainoisista 3-kiloinen 83 metrin päälle, Pihkanen sanoo.
Kevään peruspaniikki suli treenileirin lämmössä
Nelikiloista kilpailuvälinettä Kosonen heitti 73,22 maaliskuun SM-talvikisoissa. Kesäkausi alkaa lauantaina Tammelassa Tour de Hammer -sarjan kilpailulla.
– Ihan hyvillä fiiliksillä lähden kesän kisoihin. Olen itse asiassa ihan helpottunut, että tuolla SM-talvikisoissa ei tullut mitään jättiheittoa, että jäisi kesäänkin jotain. Viime vuonna parhaat heitot tulivat keväällä Kyproksella. Vaikka heitin hyviä kisoja kesälläkin, piikkiheitto tuli siellä Kyproksella, Kosonen viittasi Nikosiassa huhtikuussa syntyneeseen ennätykseen 77,07.
Hiljattain Portugalin Monte Gordossa päättyneellä treenileirillä Kosonen sai moukarin lentämään lupaavasti.
– Ennen tuota reissua tuli sellainen kevään peruspaniikki, kun kotona kylmässä heitteli, eikä moukari meinannut lentää oikein mihinkään. Mutta siinä oli juuri ollut maksimivoimakausi puntilla ja muutenkin rankempaa treeniä. Heitto oli teknisesti hyvää, mutta siinä ei ollut tehoja, Kosonen muistelee.
– Sitten kun oli pieni lepo välissä ja pääsin lämpimään heittämään, heitto parantui paljon. Ei tarvinnut enää panikoida.
Turussa Paavo Nurmi Gamesin moukarikisaan 3. kesäkuuta ovat Kososen ja Rogersin ohella tulossa Suomen ennätyksen haltija Krista Tervo, kaksinkertainen MM-mitalisti Yhdysvaltain Janee’ Kassanavoid ja hallitseva Euroopan mestari Italian Sara Fantini, EM-mitalisti Ranskan Rose Loga sekä maaliskuussa Tanskan ennätyksen 75,52 heittänyt Katrine Koch Jacobsen.

