Classic korjasi isoimman potin illan erikoisessa tuplapanosottelussaan Happeeta vastaan. Kun peli 65 minuutin jälkeen oli tasan 6-6, merkittiin molemmille Salibandyliigan sarjataulukkoon tasapelipiste. Ottelu jatkui kuitenkin ratkaisuun saakka TEHO Sport Suomen Cupin puolivälieränä, josta Mikko Leikkanen laukoi Classicin välieriin ajassa 66.09 iskemällään maalilla.
Tampere Areenan 1657 katsojaa näkivät kaksijakoisen ottelun, jonka ensimmäisellä puolikkaalla Happee karkasi 5-2-johtoon. Sitten alkoi kuitenkin Classicin nousu, ja ajassa 54.53 Miro Lehtinen kieputti isännät jo 6-5-johtoon. Happeen Otto Tikan kaukolaukaus kolme minuuttia ennen loppusummeria vei kuitenkin pelin jatkoajalle ja pohjusti Happeelle yhden liigapisteen.
Tuplapanosottelun tehomies oli Classicin Happee-taustainen hyökkääjä Joonas Pylsy, joka syötti isäntien maaleista kolme.
TEHO Sport Suomen Cupin välieräparit arvotaan tiistaina.
Salibandyliiga jatkuu tiistaina ottelulla Nokian KrP – SalBa, joka pelataan poikkeuksellisesti Sastamalan Vexve Areenalla.