SSV löysi Salibandyliigan perjantain ainoassa ottelussa taas tutun tiiviin puolustuksensa ja kaatoi kotonaan Tapanilan Erän 3-1. Tulos nosti SSV:n tasapisteisiin sarjakakkonen SPV:n kanssa.
Avauserää leimasivat SSV:n hukkaamat rangaistuslaukaus ja yhdeksän ylivoimaminuuttia, mutta viidellä viittä vastaan Roni Laasonen ohjasi Viikingit johtoon. Toisessa erässä Jani Helenius napautti Laasosen syötöstä 2-0, ja kolmannen puolivälissä sama kaksikko taituroi eron jo kolmeen. Erän Lauri Kapasen kavennus ei enää nostanut vieraita taistelemaan voitosta.
– Voitetun cupfinaalin jälkeen päästettiin Nokia-tappiossa kahdeksan ja Oilers-tasapelissä seitsemän maalia, mutta yksi omiin on jo sellainen luku, jolla salibandyssa todennäköisesti voittaa, SSV-valmentaja Markus Huhtimo kiitti.
– Ensimmäisen erän ylivoimapelistä ei juuri kerrottavaa jäänyt, mutta voitto oli tärkeä.
Salibandyliiga jatkuu lauantaina otteluilla Indians – OLS, Koovee – SPV ja Happee – NST.