Ruusuvuori uran parhaassa vireessä Uzbekistanissa
Emil Ruusuvuori, 20, on edennyt ensimmäistä kertaa urallaan kaksinpelin välieriin ATP Challenger -tasolla.
Uzbekistanissa kovilla ulkokentillä pelattavassa turnauksessa on suomalainen ottanut jo neljä voittoa. Sijoittamaton Ruusuvuori (ATP-410) voitti toisella kierroksella ykköseksi sijoitetun serbialaisen Pedja Kristinin (ATP-233) 4-6, 6-4, 6-0 ja puolivälieräpaikka varmistui voitolla israelilaisesta Edan Leshemista (ATP-417) 6-3, 6-2.
Juhannusaattona Ruusuvuori jatkoi vahvaa kulkuaan seitsemänneksi sijoitettua venäläistä Pavel Kotovia (ATP-282) vastaan. Pelaajat olivat kohdanneet noin kuukausi sitten ja tuolloin Ruusuvuori oli etevämpi niukasti kahdessa erässä. Ensimmäinen erä oli tälläkin kertaa tiukka ja se oli jo menossa hetkellisesti venäläisen suuntaan, mutta suomalainen taisteli tiensä erävoittoon murron takaa luvuin 7-5. Kotov kärsi ottelun aikana pahasta olosta ja hän joutui lopulta heittämään pyyhkeen kehään toisen erän ollessa lukemissa 4-0.
Ruusuvuori tavoittelee vielä perjantaina nelinpelin finaalipaikkaa yhdessä espanjalaisen Andres Artunedo Martinavarro kanssa.
Lauantaisessa välierässä asettuu vastaan niin ikään sijoittamaton ja kotiyleisönsä edessä pelaava Khumoyun Sultanov (ATP-432). Molemmille pelaajille kyseessä on uran parhaat kaksinpelisuoritukset tällä tasolla. Ruusuvuori voitti kuukausi sitten Kazakstanissa Challenger-tason nelinpelin ja kaksinpelissä turnausvoittoja löytyy alemmalta ITF World Tennis Tour -tasolta yhteensä kuusi kappaletta, joista kaksi on tullut tänä vuonna.