Scroll Top

Pieni jänteen repeämä vie Murron kilpailutauolle!

Wilma murto

Wilma Murrolta todettiin oikeassa jalassa pieni jänteen repeämä, joka vie seiväshyppääjän kilpailutauolle ja kuntoutuksen pariin.

Tutkimuksissa jalasta löytyi pieni jänteen repeämä, joka on lähellä oikean takareiden kiinnityskohtaa istuinkyhmyyn. Repeämä todettiin magneettikuvauksella.

– Tuntemuksia oli jo Rooman EM-kisoissa, mutta löydös oli yllätys, Murto sanoo.

Murron tavoite on edelleen kilpailla elokuun alussa Pariisissa käytävissä olympialaisissa, vaikka vamman kuntoutus tuo siihen omat haasteensa.

– Tämä on kova takaisku. Tilanne on kaukana toivotusta. Mieli on kuitenkin toiveikas ja ammattilaisten johdolla lopputuloksesta saadaan paras mahdollinen, Murto sanoo.

Kuntoutus asiantuntijalääkäreiden ohjeilla

Murto toteuttaa kuntoutuksen jalan tutkineiden ortopedi Ilkka Räsäsen ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri Petri Heleniuksen yhteistyössä antamilla ohjeilla.

– Kaikki kesäkuulle suunnitellut kisat on peruttu, kertoo Murron manageri Tero Heiska.

Murto kuntoutti aiemmin tänä vuonna akillesjännevamman, jonka jälkeen hän ehti kilpailla Lahdessa ja Rooman EM-kisoissa.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.