Oilers nappasi lukemin 3-2 jo toisen voittonsa Happeesta, kun joukkueet kohtasivat tänään Espoossa Salibandyliigan puolivälierissä. Paikka neljän joukossa aukeaa neljällä voitolla.
Illan tehomies oli kahdella maalillaan Oilersin Eino Pesu, joka avauserässä kuittasi Happeen Mikko Immosen johtomaalin ja toisessa nosti isännät rystyltä johtoon Santeri Lindforsin syötöstä. Happeen Joel Lahden kiskaisu etuyläkulmaan ottelun puolivälin lähestyessä toi keskisuomalaiset vielä kerran rinnalle, mutta jäi vieraiden illan viimeiseksi osumaksi. Voittomaali nähtiin päätösjakson seitsemännellä minuutilla, kun Heikki Iiskola puhkaisi Happeen ryhmityksen nopealla syötöllä maalille ja Riku Holopainen lakaisi pallon ohi Markus Laakson. Happee rakensi loppuun vielä ison tasoituspaikan, mutta Oilers-vahti Joonas Kaltiainen kruunasi maalivahtien mainion illan ehtimällä vielä peittämään etutolpan.
Puolivälierät jatkuvat tiistaina otteluilla TPS–Nokian KrP, SPV–EräViikingit ja Classic–Westend Indians. Happeen ja Oilersin kolmas kohtaaminen nähdään keskiviikkona Jyväskylässä.