Saksan Hinterzartenin mäkihypyn kesä-GP-viikonloppu päättyi tänään miesten henkilökohtaiseen kilpailuun. Perjantaisessa naisten kilpailussa Julia Kykkänen hyppäsi pisteille ollen 29:s. Tänään ainoana suomalaisena kisassa hypännyt Arttu Pohjola oli 44:s.
Lauantain miesten HS108-mäen kilpailun nuorin osallistuja, vuonna 2001 syntynyt Lahden Hiihtoseuran Arttu Pohjola hyppäsi eilisen karsinnan tapaan 93,5 metrisen hypyn. Pisteitä kertyi 99.4 ja sijoitus oli 44:s.
Pohjola oli kilpailun jälkeen positiivisin ajatuksin päästessään toisessa GP-kisassaan karsinnasta itse kilpailuun.
”Toinen kesä-GP tässä saatu päätökseen ja positiivista oli, että päästiin karsinnasta läpi. Hypyt on ollut huomattavasti parempia kuin viikko sitten Wislassa. Nyt sain lähemmäs niitä treenihyppyjä tähän kisaan, jo vähän semmoista rentoutta ja hyvää fiilistä tuonne mäkeen”, mietti Pohjola.
Pohjola koki, että mäessä ei kuitenkaan nähty huippuhyppyjä.
”Ei superonnistumisia, mutta semmoisilla perusvarmoilla hypyillä, se riitti tuohon tänään. Hypyt ovat olleet tasaisia, ensimmäisissä joutui hakemaan vähän enemmän tuntumaa”, jatkoi Pohjola.
Miesten kilpailun voitti Saksan Karl Geiger ennen Itävallan Gregor Schlierenzaueria ja Saksan Rikhard Freitagia.
Naiset hyppäsivät perjantaina sekä karsinnan että itse kilpailun. Julia Kykkänen venytti 83,5 ja 82 metriset hypyt ja keräsi 177,5 pistettä. Kisan voittoon hyppäsi Japanin Sara Takanashi 98 ja 100 metrisillä hypyillä.