Koripalloliiga NBA:ssa lyötiin lukkoon valtava pelaajakauppa Suomen aikaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Suurimpana palasena kaupassa liikkui 31-vuotias James Harden, joka edustaa jatkossa Brooklyn Netsiä. Siirrosta uutisoivat ensimmäisinä TheAthletic ja ESPN.
Kaupassa oli mukana kaikkiaan neljä joukkuetta. Houston Rocketsille maksettiin James Hardenista hurja vastine, sillä seura sai lopulta haalittua kahdeksan ykköskierroksen varausta sekä pelaajapuolelleen Victor Oladipon, Dante Exumin ja Rodions Kurucsin.
Houstonin ja Brooklynin lisäksi kauppaan osallistuivat Indiana Pacers ja Cleveland Cavaliers. Indianaan matkasi laituri Caris LeVert ja Cleveland puolestaan hankki riveihinsä Jarrett Allenin ja Taurean Princen.
Houstonin ja Hardenin välit olivat tulehtuneita jo pidemmän aikaa, sillä takamies pyysi siirtoa seuralta ennen kauden alkua. Harden sanoi toistaiseksi viimeiseksi jääneen Rockets-ottelunsa jälkeen, että on tehnyt kaikkensa kaupungin ja joukkueen eteen, mutta ei usko, että tilannetta pystyy enää korjaamaan. Hänen mielestään joukkue ei myöskään ollut tarpeeksi hyvä.
Hardenin joukkuetoverit ovat mollanneet miestä tällaisista kommenteista ja muun muassa Houston-sentteri DeMarcus Cousinsin mielestä joukkueen ongelmat olivat pitkälti kiukuttelevan Hardenin syytä.
Houstonissa kaudesta 2012 lähtien pelannut Harden onnistui johdattamaan joukkonsa kahdesti läntisen konferenssin finaaleihin. Hänet valittiin vuonna 2018 NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Pelaajakaupan myötä Harden liittyy Brooklynissa jo ennestään kovan kaksikon, Kevin Durantin ja Kyrie Irvingin, seuraan.
Sources: Full current trade:
Rockets: Victor Oladipo, Dante Exum, Rodions Kurucs, 3 BKN first-rounders (22, 24, 26), 1 MIL first (22, unprotected), 4 BKN 1st round swaps (21, 23, 25, 27)
Nets: James Harden
Pacers: Caris LeVert, 2nd-rounder
Cavs: Jarrett Allen, Taurean Prince
— Shams Charania (@ShamsCharania) January 13, 2021