Scroll Top

NBA-pudotuspelit: Toinen kierros käyntiin

160413134216-playoffs-2016-official-t1-creative.home-t1

NBA:n pudotuspelien toinen kierros pyörähti jo viime yönä käyntiin Läntisen konferenssin otteluparilla, kun vakuuttavassa vireessä oleva San Antonio Spurs sai vieraakseen, niin ikään vahvasti pudotuspelinsä aloittaneen Oklahoma City Thunderin. Spurs otti ohjat käsiinsä heti ensimmäisestä minuutista alkaen hurjan heittopelinsä myötä, eikä päästänyt vierailijoita missään vaiheessa iskuetäisyydelle. Puoliajalla ero oli venynyt jo 33 pisteeseen, eikä ottelun kuva muuttunut jälkimmäisellä jaksollakaan. Loppulukemat kirjattiin lopulta murskaavasti Spursille 124-92. Läpi ottelun erittäin hyvin heittäneen Spursin kiistaton hahmo oli jälleen kerran LaMarcus Aldridge. Hän upotti pelitilanneheittonsa hirmuisella prosentilla (18/23) saaden lopulta kasaan makoisat 38 pistettä. Eikä sovi unohtaa erinomaisesti Thunderin tähtipelaajat pimentoon puolustanutta Kawhi Leonardia, joka väkevän puolustuspelaamisen lisäksi heitti 25 pistettä.

Joukkueiden seuraavakin ottelu pelataan Spursin kotikentällä ma-ti välisenä yönä, johon Thunderin on tultava aivan eri asenteella mieliäkseen tasoittaa otteluvoitot.

 

Embed from Getty Images

——————————————————————————————-

 

Tänä iltana kello 22:30 Suomen aikaa alkaa toisen Läntisen konferenssin otteluparin välinen kamppailu, kun Golden State Warriors saa kotiluolaansa Oracle Arenalle vieraakseen Portland Trail Blazersin. Ilman Stephen Currya ottelusarjaan lähtevä Warriors selvitti varsin vaivattomasti ensimmäisen kierroksen vastustajansa Houston Rocketsin ja nyt joukkue saa hieman paremman tasonmittarin. Blazersillä kävi hieman onni, kun sen ensimmäisen kierroksen vastustajalta Los Angeles Clippersiltä loukkaantui kaksi tärkeää avainpelaaja kesken sarjan ja näin ollen tarjosi erinomaisen mahdollisuuden päästä jatkoon. Blazers käytti tilaisuutensa hyväksi ja eteni toiselle kierrokselle otteluvoitoin 4-2. Blazersin hyökkäyspeli nojaa suurilta osin sen erinomaiseen heittopeliin ja takakentän taitavaan kaksikkoon Damian Lillardiin, sekä C.J. McCollumiin. Myös sentteri Mason Plumlee esitti pirteitä otteita Clippersiä vastaan ja hän tulee olemaan varmasti tärkeä palanen tässä sarjassa. Warriorsilta puolestaan löytyy laajuutta rosterista selvästi enemmän ja lähes jokainen osaa myös heittää läheltä, sekä kaukaa. Blazers ei ole vieraskentillä viime aikoina oikein saanut hommaa toimimaan, mutta nyt olisi viimeistään sen aika, sillä Warriorsin voittaminen sen kotikentällä liigan ehdottomasti äänekkäimpien fanien edessä, on ollut lähes mahdoton tehtävä joka joukkueelle viimeiset puolitoista kautta. Warriors lähtee sarjaan selkeänä ennakkosuosikkina ja lisää mielenkiintoa sarjaan tuo se, että Curryn arvioidaan palaavan rosteriin noin viikon päästä, eli hän voisi olla kokoonpanossa 9. päivä pelattavassa neljännessä kohtaamisessa.

 

Embed from Getty Images

 

 

 

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.