Scroll Top

Naisten jalkapalloliiga toiselle vuosikymmenelleen

Kausi 2017 merkitsee Naisten Liigan siirtymistä toiselle vuosikymmenelleen. Ensi kertaa kaudella 2007 Naisten Liigan nimellä pelattu sarja on viime vuodet ollut PK-35 Vantaan juhlaa, sillä kolme edellistä mestaruutta ja kuusi viimeisestä seitsemästä mestaruudesta on mennyt Vantaalle.

Naisten Liiga

Naisten Liigassa nähdään tällä kaudella kaksi uutta seuraa. Huimalla nousulla alasarjoista tullut Kokkolan GBK ja Jyväskylän JyPK tulevat haastamaan toden teolla sarjakonkareita.

Kausi 2017 Naisten Liigassa käynnistyy jo lauantaina 18. maaliskuuta täydellä ottelukierroksella. Kaksinkertainen runkosarja saadaan päätökseen lauantaina 29. heinäkuuta pelattavalla täydellä ottelukierroksella, minkä jälkeen sarja jakautuu kuuden joukkueen yläloppusarjaan ja neljän joukkueen alaloppusarjaan. Yläloppusarja pelataan yksinkertaisena sarjana ja alaloppusarja kaksinkertaisena – molemmat runkosarjan pisteet pohjana.

Suomen Palloliitto järjesti tiistaina 14.3 tiedotustilaisuuden Vantaalla. Median huomioimisen kannalta on sinällään outoa, että tiedotustilaisuus järjestettiin neljä päivää ennen Liigan alkua. Paikalla oli vain kourallinen toimittajia. Tilaisuuden juonsi TV:stä tuttu toimittaja, joka oli palkattu paikalle. On erikoista, että Palloliitolta ei löydy omaa kuuluttajaa tiedotustilaisuuteen.

Lisäksi erikoista oli, että tilaisuuden avasi Palloliiton vt. puheenjohtaja Markku Lehtola, joka kyseenalaisti järkevyyden jakaa sarja kahtia loppukaudesta. Toisaalta Lehtolalla ei ollut tarjota tilalle mitään muutakaan vaihtoehtoa, joka kuitenkin on kaiketi hänen työnsä.

Mikä on naisten Liigan arvostus ja miten yleisö saadaan peleihin niin, että katsomossa on muitakin kuin poikaystävät, vanhemmat ja koirat. Esimerkiksi Geen pikaisesti paikalla suoritetussa gallupissa yksi toimittaja kymmenestä tiesi, missä FC Honka, PK-35 Vantaa ja HJK pelaavat tällä kaudella kotiottelunsa. Jos sitä tiedä media niin miten sen voi tietää yleisö. Herää kysymys, saako naisten jalkapallo sille kuuluvan arvonsa Palloliiton ala-arvoisesti hoidetun tiedottamisen ja johtamiskulttuurin kautta! Ei, ei saa mikä on harmi. Jokainen joukkue ja pelaaja on 100% sitoutunut lajiinsa ja ansaitsisivat sitä kautta sille kuuluvan palkkion.

Mutta se siitä. Hyvät naiset ja herrat, Naisten Liiga starttaa tulevana lauantaina täydellä ottelukierroksella.

Gee toivottaa joukkueille tsemppiä kaudelle 2017!

Naisten liiga mimmifutis

 

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.