Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen kauden päätavoitteeseen maailmanmestaruuskilpailuihin on aikaa enää kaksi viikkoa. MM-kilpailut pelataan 28.3-4.4.2015 Ruotsin Malmössä, ja Naisleijonat pelaa samassa alkulohkossa Kanadan, USA:n ja Venäjän kanssa.
Naisleijonat leireilevät ennen MM-kilpailuihin lähtemistä Vierumäellä, ja MM-leirillä on mukana jo lähes valmis MM-joukkue. Vain maalivahtiosastolta tulee putoamaan yksi pelaaja pois MM-leirin myötä.
– Paras mahdollinen joukkue on kasassa niistä pelaajista, jotka ovat käytettävissä. Joukkue muotoutui aika pitkälti kauden aiempien maajoukkuetapahtumien aikana, koska pelejä ja leiripäiviä on jo aika paljon takana. 1-2 hyökkääjää oli sellaisia, joiden pelipaikkoja pyöriteltiin vielä lopussa, Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustonen kertoo Leijonien tiedotteessa.
– Haluttiin rauhoittaa tilanne, ja siksi MM-leirille haluttiin vain tämä määrä pelaajia. Mahdolliset loukkaantumiset ja sairastumiset voivat tietysti muuttaa vielä kokoonpanoa.
Suomen MM-leiriryhmän pelaajista Eveliina Suonpää, Vilma Vaattovaara, Eve Savander, Ronja Savolainen, Jennica Haikarainen, Sari Kärnä, Suvi Ollikainen, Saila Saari ja Noora Tulus eivät ole aiemmin pelanneet naisten arvokilpailuissa.
Kokeneimmat arvokisakävijät ovat Karoliina Rantamäki (12 MM, 5 OK), Riikka Välilä(4 MM, 3 OK, 3 EM), Noora Räty (7 MM, 3 OK) ja Jenni Hiirikoski (8 MM, 2 OK).
Suomen naisten maajoukkueen MM-leiriryhmä
Maalivahdit:
Meeri Räisänen, SKIF Venäjä
Noora Räty, K-Vantaa
Eveliina Suonpää, Bulldogs UMD USA
Vilma Vaattovaara, Wildcats UNH USA
Puolustajat:
Jenni Hiirikoski, JYP
Mira Jalosuo, SKIF Venäjä
Anna Kilponen, Ilves
Rosa Lindstedt, JYP
Eve Savander, Team Kuortane
Ronja Savolainen, Blues
Minnamari Tuominen, Blues
Hyökkääjät:
Jennica Haikarainen, MoDo Ruotsi
Michelle Karvinen, Blues
Sari Kärnä, Ilves
Niina Mäkinen, Kärpät
Emma Nuutinen, Blues
Suvi Ollikainen, KJT
Karoliina Rantamäki, SKIF Venäjä
Saila Saari, JYP
Vilma Tanskanen, KJT
Susanna Tapani, HPK
Noora Tulus, Blues
Riikka Välilä, JYP
Linda Välimäki, Blues