22 Naisleijonaa on valittu edustamaan Suomea 4.-14.4. Espoon Metro Areenassa pelattavissa MM-kotikisoissa. MM-joukkue on näin yhtä pelaajaa vaille valmis, viimeisenä mukaan valittavan hyökkääjän nimi selviää tulevana viikonloppuna, viimeisen MM-leirin jälkeen.
Nyt valitusta ryhmästä peräti 18 pelaajaa edusti Suomea viime talvena Etelä-Korean olympialaisissa. Aikuisten arvokisadebyytin pääsevät MM-kotikisoissa tekemään tammikuussa alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-pronssia voittanut kolmikko Elisa Holopainen, Nelli Laitinen ja Viivi Vainikka sekä Bluesin Naisten Liigan mestaruuteen viime viikolla torjunut Jenna Silvonen.
– Meillä on kasassa kaikkien aikojen taitavin ja liikkuvin naisten arvokisajoukkue. Ikäjakauma on hyvä, mukana on sopiva sekoitus arvokisakokemusta ja nuoria nälkäisiä pelaajia, joita maajoukkueeseen on ajettu sisään paitsi kotikisoja, myös kolmen vuoden päästä pelattavia olympialaisia ajatellen. Kaikki ovat ansainneet paikkansa joukkueessa tämän kauden näytöillään, päävalmentaja Pasi Mustonen summaa MM-kisoihin nimetyn kokoonpanon.
Mustonen toivoo yleisön löytävän tiensä Espooseen kisojen alkaessa. Joukkueelle kotiyleisön tuki on tärkeä voimavara, yleisölle kisat tarjoavat Naisleijonien kannustamisen ohella mahdollisuuden seurata maailman parasta naiskiekkoa lähietäisyydeltä.
– Luvassa on todella vauhdikasta peliä. Erityisesti 5-6 kärkimaan vauhti yllättää positiivisesti ne, jotka eivät viime vuosina ole seuranneet naisten kansainvälistä huippukiekkoa, Mustonen ennakoi.
Päivälippuina myytävät pääsyliput avaavat katsojille ovet myös muihin kuin Suomen otteluihin. Liput maksavat 6-12 vuotiailta lapsilta 5 €/päivä, 13-20 vuotiailta nuorilta 10€/päivä ja aikuisilta päivästä riippuen 10-35€/päivä. Pääsyliput ovat myynnissä Ticketmasterin myyntikanavissa, VIP-lippujen myynnistä vastaa Starsquad.
Suomen ottelut ja muut MM-kisojen huippuhetket kotikatsomoihin välittää Yle.
Espoon MM-kisoihin valitut Naisleijonat:
Maalivahdit
Silvonen Jenna (Blues), Suonpää Eveliina (Linköping HC), Noora Räty (Kunlun Red Star)
Puolustajat
Jenni Hiirikoski (Luleå HF), Laitinen Nelli (Blues), Lindstedt Rosa (HV71), Rahunen Isa (Kärpät), Savolainen Ronja (Luleå HF), Tuominen Minnamari (Blues), Viitasuo Ella (Blues)
Hyökkääjät
Sanni Hakala (HV71), Elisa Holopainen (KalPa), Venla Hovi (Inferno Calgary), Michelle Karvinen (Luleå HF), Petra Nieminen (Luleå HF), Tanja Niskanen (KalPa), Emma Nuutinen (Mercyhurst University), Riikka Sallinen (HV71), Susanna Tapani (TPS/Linköping HC), Noora Tulus (Luleå HF), Viivi Vainikka (Team Kuortane), Linda Välimäki (Ilves)
LÄHDE: SJL