Trikkaus, tuo nuori ja vielä hieman tuntemattomampi laji meille suomalaisille. Yksi trikkauksen huippunimistä tulee Tampereelta. Kuka hän on ja mitä trikkaus on?
Mitä trikkaus on?
Trikkaus on keino ilmaista itseään. Jollekulle se on urheilulaji, jollekin taidetta ja joillekin jopa elämäntapa. Yksinkertaisimmillaan trikkaus sisältää akrobaattisia liikkeitä telinevoimistelusta, taistelulajeista sekä katutanssista ja yhdistelee näitä luoden näin oman ”lajinsa”.
Lajina trikkaus on monipuolinen, fyysisesti ja henkisesti vaativa. Sen harrastamiseen ei vaadita mitään edellytyksiä, mutta voima, koordinaatio ja venyvyys auttavat paljon. Trikkauksella on edelleen syvät juuret taistelulajeissa, joten sellaisen harrastaminen helpottaa alussa.
Historia
Trikkaus kehittyi 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun Yhdysvaltain karate-piireistä. Kilpailijat alkoivat käyttää akrobaattisia temppuja liikesarjoissaan hakien näin näyttävyyttä. Tuolloin yleisimpinä temppuina olivat takaperinvoltti, aerial eli kärrynpyörä ilman käsiä sekä 540-kick.
Henkilöt kuten Jon Valera, Mike Chat ja Chris Devera kehittivät edelleen liikkeitä, ottivat niitä breakdancesta ja capoeirasta ja syntyi uusia temppuja kuten Sideswipe, hypertwist ja kim do kick. He alkoivat laittaa videoita tempuista internetiin 1990-luvun lopussa ja vähitellen trikkaus erosi taistelulajien yhteydestä ja syntyi niin kutsuttu takapihatrikkaus, mitä suurin osa trikkaajista nykyään edustaa.
Hieman yli kymmenen vuotta sitten Suomeen rantautunut laji on kerännyt satoja aktiiviharrastajia ja joillekin trikkaus on muuttunut elämäntavaksi. Internetistä lajin ovat löytäneet suomalaisittain tunnetuimmat trikkaajat Veli-Matti Saarela ja Heikki Järvinen 2000-luvun alussa. He ovat mukana myös tamperelaisessa trikkausryhmä Unitossa.
Veli-Matti Saarela on ponnistanut maailmanmaineeseen tekemällä toinen toistaan uskomattomampia temppuja ja hyppyjä. Saarelan nimi tunnetaan maailmalla ja hän on voittanut mm. Big Trick -tapahtumat Kölnissä vuosina 2009 ja 2011. Saarela on tehnyt temppuja ensimmäisenä ja joitakin ainoana ihmisenä maailmassa. Esimerkiksi side flip in back out – tempun, eli tuplavoltti vauhdista, niin että ensimmäinen voitti on sivuttainen ja toinen voltti taaksepäin, Saarela on tehnyt ainoana ihmisenä maailmassa.
Nyt Saarela on toisena ihmisenä maailmassa tehnyt tempun nimeltä cork in back out, eli tuplavoltti kokokierteellä yhdellä jalalla. Saarela kehitti tempun vuonna 2011, mutta totesi sen liian hurjaksi. Kolme vuotta myöhemmin australialainen trikkaaja Tim Farley teki tempun ja sen jälkeen Saarela aloitti tempun treenaamisen. Saarelan suorituksen cork in back out -tempusta voi katsoa alla olevasta videosta.