Salibandyliiga palasi tänään MM-tauolta, ja kirkkaimmat valot kohdistuivat Vantaan Energia Areenalle, jossa EräViikinkien ja Oilersin ottelu alkoi hyökkääjälegenda Mikael Järven juhlistamisella. Kymmenkertaisen Suomen mestarin ja kaksinkertaisen maailmanmestarin paita numerolla 82 nousi 1251 katsojan edessä hallin kattoon eikä sillä enää tule pelaamaan joukkueessa kukaan muu.
Itse paikallisottelussa EräViikingit nousi toisen erän kolmen maalin tappioasemasta lopulta 6–5-voittoon. Isännät tiristivät tilanteesta 0-3 toiselle tauolle jo maalin päähän ja kolmannessa rinnalle ja ohi. Otto Blomqvist laukoi lukemiksi 3-3, 4-4 ja 5-4, minkä jälkeen Markus Salmiteki EräViikinkien voittomaaliksi jääneen kuudennen osuman. Oilersin Sylvester Raikamokavensi vielä kuudella viittä vastaan puoli minuuttia ennen loppua, mutta sitten espoolaisilta loppui aika kesken.
Espoossa SPV löi Westend Indiansin 11-9 ottelussa, jossa Indians ehti nousta 0–3-tappioasemasta 6–4-johtoon. Vielä kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Indiansin Joonas Föhr tasoitti lukemiksi 9-9, mutta sitten iskivät salamana Peliveljet. Heti seuraavassa vaihdossa Joni Sieppi nosti vieraille voittomaalin ja vain 17 sekuntia siitä Henri Myllymäki loppunumerot. SPV:n Mikko Kohonen kokosi tehot 1+3 ja Tommi Hakala 3+0.
Turussa TPS kaatoi LASB:n 6-4 käväistyään toisessa erässä maalin tappiolla.
Salibandyliiga jatkuu lauantaina otteluilla EräViikingit–OLS, Steelers–Classic ja Welhot–Happee, joka pelataan poikkeuksellisesti Kuopion jäähallissa.