Aalto ja Alamommo pisteille Hakuban kesä-GP:llä
Mäkihypyn kesä-GP jatkui tänään Hakuban toisella osakilpailulla. Eilen toiselta kierrokselta karsiutunut Andreas Alamommo ja hylätyksi tullut Antti Aalto hyppäsivät lauantain osakilpailussa mukaan toiselle kierrokselle ja avasivat kesä-GP:n pistetilinsä. Aalto paransi sijoitustaan toisella kierroksella parilla pykälällä ja oli lopulta kilpailun 21., Alamommon ollessa kilpailun 29:s.
Aalto ei eilisessä osakilpailussa päässyt hyppäämään, sillä hylkäys tapahtui jo tornissa ennen urheilijan hyppyvuoroa. Aalto oli lauantain kilpailun päätteeksi hyvillä mielin, vaikkakin koki ettei hyppääminen ollut hänen parasta osaamistaan.
”Sikäli hyvillä miettein, että tänään pääsi hyppäämään. Ei ihan puhdasta hyppäämistä, mutta hyvällä tiellä ollaan. Tästä jatketaan kotona eteenpäin ja tehdään hommia, että ollaan kunnossa seuraavissa kisoissa”, kommentoi Aalto.
Mäkihypyn kesä-GP jatkuu Chaikovskyssa syyskuun alussa.