HPK ja SaiPa pelaavat tulevana viikonloppuna keskenään back to back pelit. Perjantaina kohdataan Hämeenlinnassa ja lauantaina kaksikko kohtaa uudestaan Lappeenrannassa. Joukkueet ovat kuluvalla kaudella kohdanneet kahdesti ja HPK on voittanut molemmat kamppailut, joten SaiPalla on varmaasti hampaankolossa viikonloppuun lähdettäessä.
HPK on sarjassa vasta neljästoista mutta viime aikoina joukkue on pelannut paremmin kun sarjasijoitus kertoo. Viimeisestä seitsemästä pelistä joukkue on voittanut neljä mutta keskiviikkona joukkue oli toisaalta täysin aseeton vieraillessa Jyväskylässä. Samu Perhosen loistopeli maalilla pelasti HPK:n pahemmalta seläkäsaunalta ja joukkue hävisi vain 3-1.
Vierailija SaiPa on ollu viime aikoina vahvalla pelipäälla. Viimeisestä kahdeksasta pelistä joukkue on voittanut kuusi ja jäänyt vain kerran ilman pisteitä. SaiPa pelasi viime viikolla kahdesti. Keskiviikkona joukkue hävisi Kuopiossa KalPalle luvuin 3-1 mutta perjantaina joukkue palasi takaisin voittokantaan kaatamalla kisapuistossa Bluesin selvin 5-1 lukemin.
Ratkaisukohdat
Miten HPK:n hyökkäys pystyy haastamaan SaiPan vahvan viisikko puolustutamisen? SaiPa on pelannut jo pitkään vahvaa puolustuspeliä ja onkin päästänyt viimeiseen kymmeneen peliin vain kuusitoista maalia. Erikoitilannepelaaminen on ollut molemmilla joukkueilla vahvaa viime otteluissa, HPK:lla jopa liigan parasta. Toisaalta SaiPan alivoima on viime kuukaudet ollu todella väkevää ja ylivoimaisesti liigan parasta. SaiPan hyökkäysosasto on viime aikona ollut todella vahva ja onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. SaiPan kolmoskenttä Ville Kohon johdolla on esittänyt vahvoja otteita ja oli viime Blues pelissä todella vahvalla pelipäällä. Kerho saa olla erityisen varuillaan SaiPan ulkomaalaisten kanssa, jotka ovat nakuttaneet pelistä toiseen tehopisteitä ja maaleja, kuten esim liigan maalipörssiä johtava Chad Rau on osunut kolmessa viime pelissä peräjälkeen.
Maalivahtipeli on iso osa viikonlopun pelejä. HPK:n maalilla on pelannut KalPasta vuokralla oleva Samu Perhonen. Perhonen onkin pelannut hyviä pelejä maalilla ja on antanut kerholle joka ilta mahdollisuuden voittaa. SaiPan aloittavasta maalivahdista ei ole tietoa ja homma varmaan ratkeaa pelipäivän aamulla. Jussi Markkanen on viime aikoina hoitanut torjuntavastuun mutta Jani Niemisen hyvät otteet viime aikoina ovat poikineet miehellä lisää peliaikaa.
Illan nostot Sakari Manninen HPK
Oulun Kärppien kasvatti Manninen tuli täksi kaudeksi Hämeenlinnaan hakemaan peliaikaa ja isompaa roolia ja sitä myös Manninen on saanut. Manninen johtaa HPK:n ykköskenttää esimerkillisesti ja tulosta on myös tullut josta osoituksena joukkueen sisäisen pistepörssin ykköspaikka. Tosin hyvän alkukauden jälkeen Mannisen pistetehtailu on hyytynyt mutta HPK:n kapeasta hyökkäys arsenaalista Manninen on selvästi monipuolisin.
Illan nostot Chad Rau SaiPa
Jenkkilaituri Rau on ollut koko kauden vahvassa iskussa ja maaleja on syntynyt illasta toiseen ja mies johtaakin maalipörssiä 22 osumallaan. Rau ei välttämättä ole näyttävin ja näkyvin pelaaja mutta yksi osa-alue on ylitse muiden; maalineduspelaaminen. Rau osaa sijoittua ja hakea juuri oikeat paikat ja laittaa kiekkoa jäätävällä prosentilla maaliin. Raun hyvä pelaaminen on myös huomattu liigassa ja mies palkittiinkin joulukuun pelaajana. Tämän vuoden puolella Rau on tehnyt viiteen peliin viisi maalia joten perjantain peliin voi odottaa jatkoa?
Arvio
SaiPa lähtee pienenä suosikkina illan kamppiluun, vaikka joukkue onkin hävinnyt molemmat kohtaamiset HPK:lle tällä kaudella. Joukkueen puolustuspelaaminen on ollut vahvaa ja hyökkäys on tehnyt riittävästi maaleja, jotta voittoja on tullut. Kotijoukkue HPK ei tule myymään nahkaansa helpolla ja heittää varmasti hyvän haasteen vierailijoille. Molempien maalivahtipeli on ollut kiitettävällä tasolla viime pelit joten maalijuhlaa tuskin on luvassa. Voittaja joukkueella veikataan 2-3 maalia ja häviäjälle 1-2. Se on sitten erijuttu kumpi näistä voittaa ja ottaa henkisen niskanlenkin lauantain toiseen kohtaamiseen.