Leo-Pekka Tähti rullasi Lapinlahdella ajan, johon moni ei kykene vastaamaan koko kautena! Tämän päivän kisa ei ollut Tähdelle ensimmäinen onnistuminen kyseisellä kentällä vaan samanlaisia tuloksia on nähty myös aiempina vuosina. Dubain MM-kisat ovat marraskuussa ja Tähti näytti, että pystyy ainakin tämän hetken kunnollaan jälleen kultavauhtiin.
Tähden aika T54-luokassa oli 13,83. Tulos jää vain 0,2 sekuntia Tähden ME-ajasta.
Myös muissa paraurheiluluokissa nähtiin suomalaisia hyvillä ajoilla. T34-luokassa kilpaileva Henry Manni teki kotimaisen kärkiajan tuloksella 15,77. Manni nousi luokassaan Euroopan tilastossa toiseksi ja maailmantilastossa seitsemänneksi.
Tähti voitti Lapinlahdella myös 200 metrin kilpailun.
Amanda Kotaja kelasi naisten 54-luokassa 16,46 ja 29,97. Hän on päämatkallaan sadalla metrillä maailmantilastossa toisena.