Kolme kovaa maata Suomen lohkoon lentopallon MM-kisoissa
Suomen miehille arvottiin kolme todella kovaa vastustajaa lentopallon MM-kisojen alkulohkoon Varnaan. D-lohkoon tulivat isäntämaa Bulgaria, hallitseva maailmanmestari Puola ja Aasian ykkösmaa Iran. Lisäksi lohkossa pelaavat Kuuba ja Puerto Rico.
MM-kisojen 24 maata arvottiin torstaina Firenzessä neljään kuuden joukkueen alkulohkoon, joista kaksi pelataan Italiassa ja kaksi Bulgariassa.
– Bulgaria on kotikentällään varmasti paha ja Puola sekä Iran ovat helkkarin kovia joukkueita. Kuuba ja Puerto Rico eivät ole näiden tasoa, vaikka hyviä joukkueita ovat nekin. Huonoja täällä ei olekaan. Meidän tavoitteemme on ilman muuta selviytyä lohkossa neljän parhaan joukkoon ja mennä jatkoon, Suomen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo sanoo.
– Kun katsoi tätä arvontaa ja niitä maita, joita siinä oli, niin onhan tämä ihan huikea juttu, että Suomi on tuolla taas mukana.
– Tämä on koko suomalaiselle lentopallolle ihan mahtava juttu, niin junioreille, aikuisille kuin seuroillekin. Ihan tässä itsekin innostuu, kun tulee taas näitä hetkiä, että ollaan suurten asioiden äärellä.
– Nyt on tärkeää, että saadaan loistava valmistautuminen alle ja on tärkeää mitä tapahtuu jo tänä päivänä, että se työ mitä tehdään, olisi mahdollisimman laadukasta.
– Kivaa että päästään Varnaan pelaamaan. Se oli suomalaisfanien suosikkipaikka näistä eri vaihtoehdoista. Siitä tulee faneille taas loistava reissu. Ei muuta kuin matkoja jo varaamaan, Sammelvuo hehkuttaa.
MM-kisat järjestetään Italiassa ja Bulgariassa 10.-30.9.2018. Pelikaupungit Italiassa ovat Bari, Bologna, Firenze, Milano, Rooma ja Torino (kuuden parhaan loppupelit). Bulgariassa pelipaikat ovat Sofia, Varna ja Ruse.
A-lohko, Firenze, Italia
Italia
Argentiina
Japani
Belgia
Slovenia
Dominikaaninen tasavalta
B-lohko, Ruse, Bulgaria
Brasilia
Kanada
Ranska
Egypti
Kiina
Hollanti
C-lohko, Bari, Italia
USA
Venäjä
Serbia
Australia
Tunisia
Kamerun
D-lohko, Varna, Bulgaria
Bulgaria
Puola
Iran
Kuuba
Suomi
Puerto Rico
Kustakin alkulohkosta neljä parasta pääsee jatkoon. Jatkolohkoja on neljä, kaksi Italiassa ja kaksi Bulgariassa ja joukkueet eivät tässä välissä vaihda maata. Kussakin jatkolohkossa on neljä maata ja niissä pelataan kaikki kaikkia vastaan. Alkulohkojen pisteet jäävät voimaan jatkolohkoissa, joiden voittajat selviytyvät jatkopeleihin. Jatkopeleihin selviytyy myös Italian kahden lohkon paras toiseksi sijoittunut joukkue ja samoin Bulgarian lohkojen paras kakkonen.
Ratkaisupelit pelataan Torinossa. Ensin pelataan kaksi kolmen joukkueen lohkoa, joista kaksi parasta menee välieriin. Niiden voittajat pelaavat mestaruudesta ja häviäjät pronssimitaleista.