Scroll Top

LENTOPALLO: Suomi kohtasi Portugalin

image

Helsingin Jäähalliin oli kokoontunut noin 3500 lentopallon ystävää seuraamaan lentopallon EM-karsintoja. Portugali kohtasi Suomrn ottelun ollessa toinen molemmille. Portugali niisti eilen Tanskan avauspelissään 3-1 ja Suomi Ruotsin lumiluvuin 3-0. Ennen ottelun alkua oli vuorossa Tanskan ja Ruotsin aikaisemman ottelun lehdistötilaisuus, jossa molempien maiden päävalmentajat kritisoivat ottelujärjestelmää. Kolme ottelua kolmessa päivässä on huippuunsa hiotuille atleeteille aivan liikaa. Valmentajat toivoivat, että liitot kuuntelisivat joukkueitakin eikä ainoastaan tekisi hallinnollisia päätöksiä.

image

Ottelu alkoi tasaisesti vaikka Suomi oli asetettu kertoimenlaskijoiden toimesta syystä tai toisesta suursuosikiksi. Tilanne eteni Suomen johtoon 16-14 kun Tuomas Sammelvuo otti ensimmäisen aikalisän. ”Lelu” Ojansivun tehokkaat syötöt ja molempien joukkueiden tehokas puolustus oli toistaiseksi ottelun parasta antia. Portugalin Alexandre Ferreira kuittasi itselleen jatkuvasta avautunisesta verkkotuomarilta keltaisen kortin. Ferreira on joukkueen kapteeni ja ylivoimaisesti tehokkain pelaaja. Todettakoon muutenkin, että Portugalin käytös ja joukkuehenki ei ollut ihan Eye of The Tiger. Ottelu eteli tasaisesti erän loppuun ja Suomi vei ensimmäisen erän lukemin 25-22.

Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen loppui. Pisteitä tehtiin tasatahtiin. Joukkueet pelasivat joukkueena eikä yksilöitä noussut kummaltakaan joukkueelta esiin. Erän puolessa välissä oli Suomen päiväunien vuoro ja Portugali karkasi jo 13-16 johtoon. Portugali oli hiukan niskanpäällä toisen erän loppupuoliskon ja korjasi erän itselleen lukemin 23-25. Erätauolle mentiin tilanteessa 1-1 ja kaikki oli auki.

image

Kolmanteen erään lähdettiin samoista asetelmista ilman vaihtoja. Antti Siltala otettiin kentälle Portugalin johtaessa kolmatta erää jo 0-3.  Siltalan vaihto piristi Suomea selvästi ja Suomi kiri Portugalin etumatkan kiinni hetkessä. Siltala oli toisen erän hahmo Suomen viedessä koko erän selvin lukemin 25-17 ja siirtyen samalla ottelun johtoon lukemin 2-1. Portugali oli toisessa erässä kuin varjo ensimmäisestä erästä.

Neljännessä erässä Suomi taisteli kuin Leijonat ja hallissa oli uskomaton tunnelma. Suomi eteni jo selvään johtoon mutta Portugali ei luovuttanut. Joukkue napsi pisteitä Ferreran veljesten johdolla. Portugalilaisen temperamentin mukaisesti joukkueen ilme laski sitä mukaan kun Suomi vei peliä. Kolmannen erän lukemat 25-15 ja otteluvoitto 3-1 kertoo kaiken oleellisen siitä kumpi vei ja kumpi vikisi.

 

KATSO ANTTI SILTALAN HAASTATTELU!

[embedyt] http://www.youtube.com/watch?v=K8vsKIk3HSU[/embedyt]

 

 

 

 

 

 

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.