Scroll Top

LENTOPALLO: Kunnari palaa maajoukkueeseen

Sammelvuo

Olli Kunnari palaa maajoukkueeseen

Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo julkisti maanantaina 26 lentopalloilijan EM-kisaryhmän, jossa on muutama ilahduttavan paluun tekevä kokenut maajoukkuepelaaja. Maajoukkueeseen palaavat muun muassa yleispelaajat Olli Kunnari ja Matti Hietanen sekä libero Pasi Hyvärinen.
33-vuotias Kunnari päätti vielä jatkaa ainakin Italiassa ja Bulgariassa 9.-18. lokakuuta pelattaviin EM-kisoihin asti.

– Aikani sitä pohdin kesällä, että jatkanko vai enkö jatka ja pikku hiljaa kipinä kasvoi. Kun Köpi (Tuomas Sammelvuo) soitti, niin sanoin, että tulen mukaan, jos tarvitaan, Kunnari kertoo.

Lokakuun EM-kisat ovat hänelle viidennet peräkkäin ja palo päästä kentälle arvokisoissa on yhä kova.

– Aiemmat EM-kisat ovat olleet aika erilaisia. Turkissa 2009 selkä oli niin kipeä, etten pystynyt kunnolla pelaamaan. Nyt en halua olla verkkarit päällä katsomossa, Kunnari toteaa.

Suomen vastustajat alkulohkossa ovat Venäjä, Serbia ja Slovakia. Lohko pelataan Italian Busto Arsiziossa. Mahdollisissa jatkopeleissä voivat tulla vastaan esimerkiksi Italia tai juuri Maailmanliigan voittanut Ranska.

– Kova lohko, mutta ei siellä helppoja olekaan. En olisi tässä, jos en uskoisi, että me pystymme voittamaan näitä Euroopan suuria lentopallomaita EM-kisoissa.

Pelipaikoista tulee kova kilpailu

Sammelvuon valitsemista 26 pelaajasta 15-16 miestä pääsee mukaan leiritykseen ja 14 heistä lähtee EM-kisoihin. Siellä kuhunkin otteluun saa nimetä 12 pelaajaa.

– Nyt tulee todella kova kilpailu pelipaikoista, Tuomas Sammelvuo sanoo.

Erityisesti yleispelaajat, hakkurit ja keskipelaajat saavat näyttää parastaan, että pääsevät kisajoukkueeseen. Liberoista Lauri Kerminen on ehdoton ykkönen ja kokenut Pasi Hyvärinen tuo hyvää tukea.

– Hyvärinen oli heti tulossa täysillä mukaan kun asiaa kysyin ja hän tuo meille isoja mahdollisuuksia pelin kehittämiseen.

Eemi Tervaportti puolestaan on selkeä ykkösvaihtoehto passarin tontille, kun Mikko Esko päätti lopettaa uransa maajoukkueessa. Mielenkiintoinen nimi viiden passarin listassa on tässä kuussa vasta 18 vuotta täyttävä Akseli Lankinen. Hän pelasi maajoukkueessa jo Euroopan kisoissa Bakussa.

– Lankisella on erittäin kova potentiaali jatkoa ajatellen. Hänellä on tosin sormi juuri murtunut ja lääkäri tutkii tänään kuinka vakavasta vammasta on kyse.

Yleispelaajien paikalle onkin sitten tungosta, kokeneesta päästä ovat Kunnari, Hietanen, Antti Siltala ja Urpo Sivula. Vammoista toipuvat Niklas Seppänen ja Eemeli Kouki sekä Maailmanliigassa pelanneet Elviss Krastins ja Tomi Rumpunen kärkkyvät myös kisakoneeseen.

Sivula on nyt yleispelaajien listassa, kun Mikko Oivanen tulee takaisin hakkuriosastolle kilpailemaan pelipaikasta Olli-Pekka Ojansivun kanssa.

image
Keskipelaajistossa joukkueen kokenutta vakiokalustoa ovat Konstantin Shumov ja Jukka Lehtonen. Selkävaivainen Matti Oivanen päätti jättää maajoukkueen toistaiseksi. Tommi Siirilä ja Maailmanliigassa hyvin pelannut Sauli Sinkkonen ovat päässeet hyvin joukkueeseen sisään. Tuomas Koppanen, Markus Kaurto ja Miki Jauhiainen ovat nuorempaa kaartia.

– Ihan mahtavat fiilikset jäivät Maailmanliigan peleistä. On tosi hienoa olla joukkueessa mukana ja huomata, että tästäkin kaverista saa vielä uutta esiin, 25-vuotias Sinkkonen sanoo.
Hän on todella innoissaan mahdollisuudesta, että voi päästä pelaamaan Euroopan huippumaita Venäjää ja Serbiaa vastaan. Maanantain tiedotustilaisuudessa Sammelvuo kuittasikin Sinkkoselle heti huumorilla, että Venäjä-ottelussa Sinkkonen pistetäänkin pelaamaan Venäjän 218-senttistä tähteä Dimitri Muserskia vastaan.

Sammelvuo uskoo peruspelin voimaan

– Meille tulee EM-kisoissa vastaan joitakin ennakkoon kovempia joukkueita, mutta on aivan mahdollista voittaa kuka tahansa. MM-kisat osoittivat, että hyvällä peruspelillä pystytään voittamaan koviakin vastustajia. Erien loput ovat tietysti tärkeitä ja niissä pitää tehdä hyviä ratkaisuja, Sammelvuo sanoo.
– Meillä on valmistautumisessa ja harjoittelussa hyviksi havaittuja linjoja, joita ei vaihdeta, mutta aina pitää miettiä myös jotain uutta, että pystytään menemään eteenpäin.
– Meidän pitää myös ottaa valmistautumisessa huomioon se, että meillä voi olla kuudessa päivässä viisi peliä. Meidän pitää jaksaa pelata ne kaikki tehokkaasti, Sammelvuo sanoo.

image

Miesten EM-kisat

9.-18.10.2015 Bulgaria, Sofia ja Varna sekä Italia, Torino ja Busto Arsizio.

Alkulohkon D-ohjelma, Busto Arsizio

Ajat ovat paikallista aikaa.
9.10. klo 17.30 Slovakia – Serbia, 20.30 Venäjä – Suomi
10.10. klo 15.00 Serbia – Suomi, 18.00 Slovakia – Venäjä
11.10. klo 15.00 Suomi – Slovakia, 18.00 Serbia – Venäjä

Jatkopelit Busto Arsiziossa, alkamisajat klo 17.30 ja 20.30. Pelien järjestys määräytyy myöhemmin.

13.10. Neljännesvälierä B2 – D3, Neljännesvälierä D2 – B3
14.10. Puolivälierä B1 – D2/B3, Puolivälierä D1 – B2/D3
17.10. klo 17.45 ja 20.45 välierät, Sofia.
18.10. klo 17.30 pronssipeli, klo 20.45 finaali, Sofia.

EM-kisojen alkulohkot

Lohko A, Sofia, Bulgaria
Bulgaria
Saksa
Tshekki
Hollanti

Lohko B, Torino, Italia
Italia
Ranska
Kroatia
Viro

Lohko C, Varna, Bulgaria
Puola
Belgia
Valko-Venäjä
Slovenia

Lohko D, Busto Arsizio, Italia
Venäjä
Serbia
Slovakia
Suomi

 

 

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.