Lauri Tukonen vahvistaa Ässiä toistaiseksi voimassa olevalla ottelukohtaisella sopimuksella. Hyökkääjä liittyy Ässien harjoitusvahvuuteen tänään ja pelaa huomisessa kotiottelussa TPS:aa vastaan.
Viime vuosina useista loukkaantumisista kärsinyt hyökkääjä on esiintynyt viime vuosina tehokkaasti Liigakaukaloissa; Kaudella 2015-16 Tukonen pelasi 18 ottelua tehoin 9+9 =18 ja kaudella 2016-17 syntyi 16 ottelussa tehot 5+5 =10.
Yhteensä Lauri Tukonen on pelannut urallaan 368 Liigaottelua tehoin 99+111 =210 ja hyökkääjältä löytyy myös viisi NHL-ottelua vuosilta 2006 – 2008.
– Alkukauden ottelut ovat osoittaneet, että tarvitsemme lisää maalintekovoimaa. Uskomme Lauri Tukosen pystyvän edelleen pelaamaan Liigassa huipputasolla ja tekemään myös tulosta.
– Haluamme samalla antaa myös hienolle pelaajalle uuden mahdollisuuden. Tukonen on osoittanut urallaan periksiantamattomuutta, joten hän sopii meille myös arvomaailmansa puolesta, Ässien urheilujohtaja Jari Korpisalo kommentoi.
– Olen äärettömän iloinen, että pääsen taas pelaamaan ja harjoittamaan ammattiani. Olen todella innoissani, kun Ässistä otettiin yhteyttä ja tarjottiin mahdollisuutta.
– Joukkuetta pyrin auttamaan olemalla oma itseni ja tekemällä arkiset jokapäiväiset asiat mahdollisimman laadukkaasti, Lauri Tukonen kommentoi.
Lauri Tukonen pelaa Ässissä numerolla 34.