Scroll Top

Laineen hopeassa voiton makua vaikeiden vuosien jälkeen: ”Hopea maistuu nyt aika hyvältä” – Läspä ja Yli-Mannila taistelivat pistesijat

Espoon em yleisurheilu

Keihäänheittäjä Topias Laine hyvästeli nuorten sarjojen arvokilpailut Espoossa alle 23-vuotiaiden EM-kilpailun hopealla, jossa oli hiven voiton makua.

– Hyvä fiilis. Tässä on kamppailtu kylkivaivan kanssa toissa vuoden EM-kisojen jälkeen ja sieltä on pikkuhiljaa kivuttu tuloskuntoon, Laine totesi median tentissä.

– Viime kausi oli tosi vaikea ja tämäkin kausi lähti takkuillen liikkeelle. Nyt ollaan taas sellaisella hyvällä tasolla ja tuntuu, että sain näissä kotikisoissa onnistumisen aikaan. Hopea maistuu nyt aika hyvältä.

Laine heitti tasaisen sarjan ryydittämänä 79,77, kun tilastoykkösenä kilpailuun tullut Ukrainan Artur Felfner heitti mestariksi kauden parhaallaan 83,04.

– Ensimmäinen heitto oli rento, mutta lähti tosi huonoon asentoon. Siitä kyllä tiesin, että siellä on metrejä varastossa, Laine kertaili.

Avausheitto kantoi 74,34. Sen jälkeen Laine sai heiton kulkemaan. Parhaansa 79,77 lisäksi hän sivalsi toiseksi ja kolmanneksi parhaillaan 78,77 ja 77,92. Nappionnistumista Laine ei kuitenkaan saanut mielestään aıkaiseksi.

–  Kroppa tuntui hyvältä tänään. Olisi ollut paukkuja heittää, mutta teknisesti heitto jäi vähän vaiheeseen. Tuntui, että sieltä olisi voinut tulla kahdeksikolla alkava tulos. Olisiko sillä otettu kulta, sitä turha lähteä jossittelemaan. Sen verran kovan tuloksen kilpakumppani heitti.

”Kalevan kisoissa haluan olla parhaimmillani”

Laineella on koossa värisuora junioreiden EM- tai MM-tason arvokilpailuista: alle 18-vuotiaiden pronssi ja alle 23-vuotiaiden kulta ja hopea. Plakkarissa on myös nuoriso-olympiakisojen kulta ja Euroopan nuoriso-olympiafestivaalin kulta.

Espoon EM-kilpailut olivat Laineen tämän vuoden kärkitavoite, muttei ainoa tavoite.

– Kalevan kisoissa haluan olla parhaimmillani ja tavoittelen sieltä hyvää sijoitusta. Ja viikko sen jälkeen on Universiadit eli kovia kisoja tulossa lähiaikoina, Laine sanoi.

Kalevan kisat kilpaillaan 27.-30. heinäkuuta Lahdessa ja Universiadit 1.-6. elokuutaChengdussa, Kiinassa.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.