Scroll Top

KORIPALLO: Suomeen palanneen Sasu Salinin haastattelu

Koripallo koris

Suomeen palannut Sasu Salin: ”Kun meillä on fanit tukenamme, me voitetaan kenet vaan”

 

Loppukesän ja alkusyksyn seurajoukkueensa Unicaja Malagan riveissä viettänyt Susijengin sytyttäjä Sasu Salin, 27, palasi tänään lauantaina Suomeen. Salin on kuulunut joukkueen ratkaisijoihin koko kuluvan vuosikymmenen ja valaa uskoa Susijengin mahdollisuuksiin edetä jatkokarsintojen kautta Kiinan MM-kisakentille.

Vuosi sitten Salin eli juhlallisissa tunnelmissa, kun Susijengi oli voittanut täpötäysien Hartwall Arenan katsomoiden seuratessa neljä viidestä EM-alkulohko-ottelustaan ja lunastanut paikkansa EM-jatkopeleihin Istanbuliin.

Helsingin ja Istanbulin EM-kisat olivat Susijengin viides esiintyminen kansainvälisillä arvokisaparketeilla tällä vuosikymmenellä. Joukkueella on mahdollisuus vielä kuudenteen, sillä Kiinan MM-kisoja pelataan vuoden kuluttua. Karsinnat pääsystä MM-kisoihin siirtyvät kuumimpaan vaiheeseensa ensi viikolla, kun jatkokarsinnat pyörähtävät käyntiin.

– Voiton tai kaksi olisi voinut ottaa enemmän mukaan alkukarsinnoista, jotta oltaisiin saatu paremmat asetelmat jatkokarsintaan, mutta niillä asetelmilla pelataan, mitkä lohkotaulukossa näkyy, sanailee ”Malmin roskidyykkari”.

Salin pelasi itse seurajoukkuekauden 2017-18 kuudesta MM-karsintaottelusta kaksi FIBA:n ja Euroliigan välisen kiistan vuoksi, mutta seurasi tiiviisti Susijengin otteluita karsinnoissa marras- ja helmikuussa ja totesi jälleen kerran eurooppalaisen koripallon tason erinomaiseksi.

– Viimeinen ottelu Islantia vastaan repesi meidän hyväksemme, mutta kaikki viisi muuta peliä olivat käytännössä kahden pallonhallinnan pelejä, jotka olisivat voineet kääntyä kummalle tahansa. Kolme voittoa kuudesta pelistä olisi voinut olla parilla onnenkantamoisella viisi, mutta ihan samalla lailla arpakuutio olisi voinut keikahtaa toiseenkin suuntaan, Salin pyörittelee.

– Yhtäkään jengiä ei sovi tällä tasolla aliarvioida.

 ”Uudet jätkät ovat vastanneet huutoon”

Menneen kauden MM-karsintaottelut kertoivat myös omaa kieltään Susijengin paljon puhutusta pelaajamateriaalin laajentumisesta.

Kun Lauri Markkanen pelasi tulokaskauttaan NBA:ssa, Salin ja Petteri Koponen olivat Euroliiga-kiistan vuoksi sivussa, kokonainen joukkueellinen tulevaisuuden lupauksia uurasti Yhdysvaltain NCAA-liigassa ja tukipilarit Teemu Rannikko ja Gerald Lee Junior olivat lyöneet maajoukkuetasolla tossut naulaan, uusia ratkaisijoita putkahti kartalle yksi toisensa jälkeen.

Antti Kanervo kohosi esille MM-karsinta-avauksessa Bulgariassa ja Juho Nenonen elintärkeässä kotivoitossa Bulgariasta. Ilari Seppälä nousi pelinrakentajarotaatioon, Alexander Madsen väläytteli molemmissa kenttäpäädyissä.

Nuoresta osastosta Mikael Jantunen on jo lunastanut paikkansa vakiorotaatiossa vain 18 vuoden iässä ja viime yönä Salin ei voinut olla hymyilemättä leveästi huomattuaan, että Ville Tahvanainen upotti vain toisessa miesten maaottelussaan 24 pistettä Eurocupissa ja Euroliigassa marinoituja latvialaispelaajia vastaan.

– Me ollaan kauan puhuttu siitä, että pelaajamateriaalimme levenee ja pelipaikoille alkaa olla kunnolla kilpailua. Niissä karsintapeleissä, mistä tietyt pelaajat olivat sivussa, uudet jätkät saivat tilaa näyttää ja mun mielestäni he ovat vastanneet huutoon, arvioi Salin.

– Uskon vaikkapa Juhon (Nenonen) tai Antin (Kanervo) tienneen jo pitkään, että ne pystyvät pelaamaan kansainvälisellä tasolla. Onhan kummallakin europelejä seurajoukkueissa jo rekisterissä aika monelta kaudelta. Mikäs sen parempaa, kun saada tilaisuutensa isossa roolissa ja lunastaa paikkansa.

Huhtikuussa 2000 syntynyt Jantunen on synnyttänyt Susijengi-fanien keskuudessa samanlaista liikehdintää kuin Salinin esiinnousu susikokoonpanoon kahdeksan vuotta sitten. Jantusen tapa olla aina siellä missä pallokin on saanut jotkut jopa puhumaan hänestä isompana versiona Salinista.

– Onhan meidän pelissä monia samoja piirteitä, mutta mä voin seniorin ominaisuudessa vielä sanoa olevani jonkin verran Mickeä edellä. Toivottavasti lähitulevaisuudessa Micke ottaa kiinni, Sasu virnistää.

”Ihan kaikki riippuu omasta tekemisestä”

Susijengin MM-jatkokarsintalohkoa johtaa kuusi voittoa yhtä monesta ottelusta voittanut Ranska perässään Tshekki, joka kukisti Susijengin kahdesti niukalla piste-erolla. Kolmannesta paikasta MM-kisoissa kisaavat kolme voittoa hakeneet Susijengi ja Venäjä.

– Me ollaan tilanteessa, jossa ihan kaikki riippuu omasta tekemisestä. Ei tarvitse lähteä laskeskelemaan, missä Venäjä on ja missä Tshekki ja missä Bosnia, vaan pidetään langat omissa käsissä, ja tehdään Kiinan kisamatkasta totta, Sasu uhkuu.

Susijengillä on vastassaan valtava haaste jo torstaina, kun NBA:n Portland Trailblazersille viime kaudella 14,3 pistettä ja 9,0 levypalloa ottelua kohden viimeistellyt 213-senttinen, 127-kiloinen Jusuf Nurkic sekä Brooklyn Netsin varaama 206-senttinen teinisensaatio Dzanan Musa johdattavat Bosnia-Hertsegovinan Espoo Metro Areenalle MM-jatkokarsintojen avauspelissä.

Sunnuntaina MM-karsintoja pelataan puolestaan Montpellierissä tappiotonta, Euroliiga-miestensä Nando De Colon ja Thomas Heurtelin tähdittämää Ranskaa vastaan.

– Nurkicia ja Musaa vastaan olen pelannut kumpaakin. Hyviä pelaajia, mutta en olisi huolissani kummastakaan – kyllä me keinot juonitaan. Ranskaa vastaan lähdetään antamaan kaikkemme ja hakemaan isoa ryöstöä, niin saadaan taas vähän paremmat saumat joulukuun taitteen karsintaikkunaan.

Elintärkeän karsintajakson kynnyksellä Salin muistuttaa, että Susijengi on 2010-luvun aikana venynyt hurmosvoittoon toisensa jälkeen maailmankuulujen faniensa lyödessä tahtia.

– Meidän fanit on maailman parhaat. Faniemme avulla me ollaan tehty tästä jengistä ilmiö ja kun meillä on täysi Metro Areena tukenamme, me voitetaan kenet vaan. Toivottavasti saadaan halli torstaina täyteen, niin voidaan lähettää Bosnia kotimatkalle häntä koipien välissä!

LÄHDE: Koripalloliitto

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.