Scroll Top

KORIPALLO: Daniel Jansson valittiin vuoden valmentajaksi Saksassa

Weissenhorn Youngstarsin Saksan ProB-sarjan mestaruuteen valmentanut Daniel Jansson valittiin kauden päätteeksi sarjan vuoden valmentajaksi.

Jansson johdatti Youngstarsin ensin ProB:n etelälohkon runkosarjan kakkoseksi ja lopulta joukkue korjasi koko potin kaatamalla sarjan finaaleissa PS Karlsruhe Lionsin yhteispistein 144-142. Ratiopharm Ulmin akatemiajoukkueena olevan Youngstarsin voittoa pidettiin yllätyksenä, sillä joukkue koostuu pääosin paikallisista nuorista pelaajista.

Jansson jakaakin palkinnosta kiitosta suojateilleen.

– Mielestäni aina, jos valitaan vuoden valmentaja, niin se on lopulta osoitus siitä, että kyseisellä valmentajalla on joko parhaat tai eniten työtä tekevät pelaajat. Sikäli valinta osui nappiin. Ja mielestäni on myös ansaittua että David Krämer voitti vuoden nuoren pelaajan tittelin, joskin se oli varmasti tiukalla marginaalilla, sillä hän joutui kovaan kamppailuun kahden jengikaverinsa Marcell Pongo ja Joschka Ferner kanssa, Jansson toteaa.

Youngstars varmisti jo finaalipaikallaan nousun ProA-liigaan ensi kaudeksi, mutta finaalin voitto toimi kirsikkana kakun päällä. Janssonin mukaan ensi kauden rakennustyöt on jo aloitettu.

– Toki katseet ovat nyt jo aika vahvasti ensi kaudessa ja, koska meillä näyttäisi aika lailla sama runko jatkavan, niin on mielenkiintoista nähdä, miten tämä kantaa ProA:ssa.

Viime kaudella Jansson valittiin Saksan A-junioreiden sarjan NBBL:n vuoden valmentajaksi.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.