Suomen Henri Kontinen ja Australian John Peers selviytyivät toiselle kierrokselle US-openissa. Alkupeli oli kaksikolle vaikeaa mutta lopulta he pääsivät lähemmäs omaa tasoaan ja sitä kautta voittoon. Vastassa Kontisella ja Peersillä oli meksikolainen Santiago Gonzalez ja pakistanilainen Aisan-Ul-Haq. Ottelussa pelattiin kolme erää 5–7, 7–6 (7–4), 6–3.
– Meillä ei ollut tänään paras päivä ja ottelussa käytiin kova taistelu. Tenniksessä on usein kyse siitä, mikä on päivän kunto ja meidän huonosta kunnosta huolimatta onnistuimme lopulta. Tärkeintä on, että selvisimme jatkoon ja uskon, että seuraavassa pelissä pystymme parempaan, Kontinen sanoi ottelun jälkeen.
– Totta kai toisen erän tiebreak oli äärettömän tärkeä ja se käänsi ottelun lopulta meille, Kontinen jatkoi.
Kolmannessa erässä yksi syötönmurto riitti parille ottelun voittoon.
Toisella kierroksella Kontinen ja Peers kohtaavat argentiinalaisen Leonardo Mayerin ja portugalilaisen Joao Sousan. Pari on erittäin tuttu Kontiselle ja Peersille.