Jyväskylän Kiri ei ole mukana miesten Superpesiksessä tulevalla kaudella. Superpesiksen hallitus katsoo, etteivät seuran taloudelliset edellytykset ole nykyisellään riittävät pääsarjassa toimimiseen.
Superpesiksen hallitus jätti Kirin yksimielisesti ilman superpesislisenssiä.
– Superpesis on seurannut seurojen taloudellista kehitystä lisenssikäsittelyn myötä ja Jyväskylän Kirin osalta useat mittarit olivat jo pitkään olleet hälyttäviä. Superpesiksen hallituksen näkemyksen mukaan asioiden korjaamiseksi ei oltu toistaiseksi tehty riittäviä toimenpiteitä eikä esitettyä taloudellista tervehdyttämissuunnitelmaa pidetty realistisena. Toivottavasti tämä päätös tarkoittaa uutta alkua keskisuomalaiselle pesäpallolle sekä terveeltä pohjalta rakennettua toiminnallista ja taloudellista tulevaisuudensuunnittelua, Superpesiksen toimitusjohtaja Jussi Pyysalo toteaa.
– Pesäpallon kilpailumääräysten mukaan superpesispaikkaa tarjotaan seuraavaksi Alajärven Ankkureille, joka jäi kuluvan kauden runkosarjassa viimeiseksi. Seuralle on ilmoitettu, että he voivat anoa paikkaa miesten Superpesiksestä, Pyysalo jatkaa.
Jyväskylän Kiri on miesten pääsarjapesäpallon kaikkien aikojen maratontaulukossa ja mitalitilastossa kolmantena seitsemällä Suomen mestaruudellaan. Pesäpalloliitto käsittelee lähipäivinä seuran tilannetta ja ylintä mahdollista sarjatasoa ensi vuodelle.
Oulun Lippo Pesis erityistarkkailussa
Kirin lisäksi aikaistetussa lisenssikäsittelyssä olleen Oulun Lippo Pesiksen osalta superpesislisenssin säilyttäminen edellyttää taloudellisen tervehdyttämissuunnitelman viimeistelyä ja julkistamista lähiviikkoina. Superpesiksen hallitus käsittelee ja hyväksyy 12 muun miesten pääsarjaseuran superpesislisenssit kaudelle 2017 normaaliaikataulussa alkuvuodesta.
– Oulussa pelataan Superpesistä näillä näkymin tulevallakin kaudella, mutta Lippo Pesiksen tulee lähivuosina sopeuttaa talouttaan ja nostaa seuran oma pääoma plus-merkkiseksi, Pyysalo sanoo.