Thainyrkkeilyn MM-kilpailut jatkuivat torstaina Bangkokissa je kehässä oli yhteensä neljä suomalaista.
Ottelunumeroiden perusteella ensimmäisenä vuorossa oli hurjassa iskussa oleva Tessa Kakkonen. Kakkonen otteli Ukrainan Hanna Avakovaa vastaan. Ottelu kesti täyden ajan mutta Kakkonen voitti ottelun kaikki erät ja lopputulos oli 30-27 suomalaisen hyväksi. Kakkosen erottaa kullasta enään kaksi ottelua.
Seuraavana suomalaisista kehään asteli Helsingin Thaiboxing Clubia edustava, hallitseva Euroopan mestari Satu Mykkänen. Mykkästä vastaan asteli Turkin Ezki Yilmaz. Kovassa kunnossa oleva Mykkänen joutui taistelemaan kunnolla voittaen ottelun lopulta tuomaripistein 29-28. Suomeksi sanottuna Mykkänen voitti kaksi erää ja turkkilainen yhden.
Miesten 60kg luokassa Kari Viinikainen sai vastaansa kivikovan venäläisen, Aik Begianin. Begian tyrmäsi eilen vastustajansa heti ensimmäisessä erässä. Myös Viinikainen joutui tänään taipumaan venäläiselle RSCO-päätöksellä.
Gia Winberg sai vastaansa kivikovan valkovenäläisen Darya Bialkovan. Winberg hävisi kaikki kolme erää ja Bialkova jatkaa kullan tavoittelua, Winberg ei.
Turnauksessa ei ole perjantaina suomalaisotteluita. Lauantaina kehään astuu seuraavat henkilöt.
Naiset 45kg, semi-finaalit, ottelu #476, kehä C
Yuliia Diachenko (UKR) – Satu Mykkänen (FIN)
Naiset 48kg, semi-finaalit, ottelu #484, kehä C
Tessa Kakkonen (FIN) – Gulistan Turan (TUR)