Scroll Top

Kainuun Hiihtoseura ja Jämin Jänne voittoihin Vuokatin viesteissä

Maastohiihto hiihto 1

Vuokatin Suomen Cup jatkui sunnuntaina vapaan hiihtotavan viesteillä. Naisten viestin voittoon hiihti Kainuun Hiihtoseura ja miehissä ykköspaikan nimiinsä vei Jämin Jänne.

Kainuun Hiihtoseuran joukkueessa hiihtivät Johanna UkkolaAnni Alakoski ja Anne Kyllönen. Ensimmäisen osuuden hiihtänyt Ukkola päästi Alakosken toiselle osuudelle seitsemäntenä, 7,7 sekuntia kärjestä. Alakoski hiihti osuudellaan kärjen kiinni ja Kyllönen pääsi aloittamaan ankkuriosuuden ykkösenä. Kyllönen kukisti loppukirikamppailussa Vuokatti Ski Teamin ankkurin Jasmin Kähärän 0,1 sekunnin erolla.

– Melkein kenet tahansa olisin ottanut vastaani loppusuoralle, paitsi Jasmia (Joensuu) tai Jasminia (Kähärä). Suunnitelmanani oli tehdä pitkää kiriä. Pienen miinuksen annan itselleni etten tehnyt kunnon kurotusta, naurahti kilpailun lopulta monon mitalla joukkueelleen ratkaissut Kyllönen.

Toiseksi hiihtäneessä Vuokatti Ski Teamissä hiihtivät Kähärän lisäksi Katri Lylynperä ja Vilma Nissinen. Vantaan Hiihtoseura sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Joukkueessa hiihtivät Eeva Haasanen, Rebecca Immonen ja Jasmi Joensuu.

Miesten kilpailun kärkisijat ratkottiin viimeisellä kierroksella. Jämin Jänteen Lauri Lepistö ankkuroi joukkueensa lopulta voittoon, eroa toiseksi tulleeseen Imatran Urheilijoihin kertyi 2,8 sekuntia. Voittajajoukkueessa hiihtivät myös Niko Husu ja Markus Vuorela.

Toiseksi hiihtänyt Imatran Urheilijat jäi ensimmäisellä osuudella kärjestä, mutta joukkue nousi kilpailun edetessä mukaan kärkikamppailuun. Joukkueen ankkurina hiihtänyt Miro Karppanen oli osuutensa nopein ja nosti joukkueen palkintopallille. Karppasen lisäksi joukkueessa hiihtivät Ville Ahonen ja Remi Lindholm.

Kolmannesta sijasta käytiin kovaa taistelua Puijon Hiihtoseuran ja Kuusamon Erä-Veikkojen kesken. Puijon 19-vuotias ankkuri Niilo Mäkinen esiintyi vahvasti ja ratkaisi lopulta joukkueelleen kolmannen sijan. Joukkueessa hiihtivät myös Petteri Koivisto ja Perttu Hyvärinen.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.