Skip to main content Scroll Top

Joulukuun salibandyn MM-kisojen virallinen otteluohjelma on julkaistu

Salibandy1

Ensi joulukuussa pelattavien miesten salibandyn MM-kisojen virallinen otteluohjelma on julkaistu. Tampereella 5.–13.12.2026 pelattava turnaus tuo yhteen maailman parhaat maajoukkueet. Kisaviikosta on luvassa tiivis kokonaisuus täynnä huippuotteluita kolmella pelipaikalla Tampereen ytimessä. Alkusarjan ottelut pelataan Hakametsän jäähallissa ja Kauppi Sports Centerissä, sekä puolivälieristä alkaen ratkaisevat ottelut pelataan Nokia Arenalla.

A-lohkossa katseet kohdistuvat erityisesti isäntämaa Suomeen, jonka ohjelmassa riittää herkkupaloja

Suomi avaa kisat lauantaina 5.12. Sveitsiä vastaan, kohtaa Norjan itsenäisyyspäivänä ja päättää alkulohkonsa Latviaa vastaan. Lisäksi Sveitsin, Latvian ja Norjan keskinäiset ottelut tekevät A-lohkosta tasaisen ja kiinnostavan kokonaisuuden, jossa jokaisella pisteellä voi olla suuri merkitys jatkopaikkojen ja sijoitusten kannalta.

Myös muiden huippumaiden ottelut tarjoavat runsaasti seurattavaa jo alkulohkovaiheessa. B-lohkossa nähdään muun muassa Saksa–Tshekki, Slovakia–Ruotsi sekä Ruotsi–Tshekki, joten kovatasoisia kamppailuja on luvassa heti turnauksen alkuun.

Lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 22.4.

Otteluohjelma rakentaa kisaviikolle jännityksen täyteisen rytmin. Alkulohkojen jälkeen panokset kasvavat nopeasti, kun puolivälierät pelataan 10.–11.12., semifinaalit lauantaina 12.12. ja mitalit ratkaistaan sunnuntaina 13.12. Nokia Arenalla.

Virallisen otteluohjelman julkaisu vie kotikisoja jälleen ison askeleen eteenpäin.
Yleisö pääsee jo suunnittelemaan omaa kisaviikkoaan ja poimimaan kalenteriin ne

ottelut, joita ei halua missata oli kiinnostuksen kohteena sitten alkuerät, kansainväliset huippukamppailut tai ratkaisuviikonlopun mitaliottelut.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.