F-liigan perjantai tarjoili Lempäälässä melkoisen Pirkanmaan derbyn, jonka lopuksi Nokian KrP katkaisi sarjakärki Classicin viidentoista ottelun voittoputken voittamalla Joona Rantalan jatkoaikamaalilla 8-7.
Classic oli viimeksi hävinnyt 15. marraskuuta.
Tänään sai sarjakärki heti aluksi 1191 katsojan edessä shokkihoitoa KrP:n karatessa kymmenessä minuutissa kolmen maalin johtoon, mutta sitten tuli vuorostaan Classic. Aaro Helinin kavennus sai toisessa erässä jatkokseen kolme nopeaa maalia, ja yhtäkkiä Classic johti 4-3. Kolmannen erän aluksi laukoi Oskari Heikkilä Classicin jo 6–4-johtoon, mutta sitten astui esiin hämärässä vaeltanut nokialaisten ykköskenttä, ja kaksikko Joonatan Kovanen – Mikko Laakso painoi pallon kolmesti Classicin verkkoon. Kun Eemeli Salin oli välissä ehtinyt käyttää Classicin 7–5-johdossa, venyi ratkaisu jatkojalle. Ratkaisupaikkaa tarjottiin ensin Classicille Valtteri Viitakosken istuessa kahden minuutin jäähyä, mutta KrP kykeni peittämään ratkaisijaksi haetun Ville Lastikan laukaisulinjat yhä uudelleen. Heti jäähyn jälkeen pelasi KrP pallon Classicin alueelle, ja pallon viimeiseksi saanut kapteeni Joona Rantala malttoi härnätä vastustajat polvelle peittoon ennen kuin kiskaisi voittopallon ohi heidän ja maalivahti Lassi Torisevan.
Perjantain toisessa ottelussa lujitti Westend Indians otettaan nelospaikasta ja pudotuspelien kotiedusta kaatamalla kotonaan LASBin 9-2. Vielä pelin puolivälissä mentiin lukemissa 1-1, mutta sitten nostivat sitten kahdesti osunut Leevi Auranen sekä Sami Niskanen neljässä minuutissa ”Heimon” 4–1-johtoon. Päätösjaksolla Otahallin yleisö näki vieraiden Konsta Lehtosen kavennuksen mutta myös viisi lisämaalia kotijoukkueelta. Jasper Auvinen (3+1) ja Leevi Auranen (2+1) olivat ottelun tehomiehet.
Lauantaina ovat vuorossa ottelut Happee–FBC Turku, OLS–Nurmon Jymy ja TPS–SPV.