Scroll Top

Jokerit Suomen aikaa aamupelissä – katso kokoonpanot

Jokerit ja Amur aloittavat taistelun pisteistä klo 9.00 Suomen aikaa kaukana Habarovskissa. Helsinkiläisten kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia.

Sunnuntain peli on Jokereiden kolmas pitkällä vieraskiertueella, jossa joukkue on voittanut Kunlun Red Starin ja kärsinyt rankkaritappion Admiralille. Pisteputki on nyt kolmen ottelun mittainen ja voittokantaan halutaan palata Amurin kustannuksella. Antti Niemi torjui perjantaina Vladivostokissa ja jatkaa punakeltaisten maalilla.

Kuva: Mikko Taipale/Jokerit

Helsinkiläisten kokoonpanoon paluun tekevät Mika Niemi ja Eemeli Räsänen, jotka eivät ole pelanneet kiertueen kahdessa ensimmäisessä pelissä. Sivuun jäävät Aleksi Halme ja Teemu Eronen. Loukkaantumisten vuoksi tänään eivät pelaa Saku Mäenalanen, Nicklas Jensen ja Steve Moses. Kaksi viimeksi mainittua eivät ole mukana vieraskiertueella.

Vastustaja Amur on hävinnyt neljä edellistä otteluaan, viimeksi keskiviikkona SKA oli Habarovskissa parempi luvuin 3-1. Tätä ennen Amur voitti kuudesta pelistä viisi, joten viime viikot ovat olleet pientä vuoristorataa. Itäisessä konferenssissa sijoitus on 12:s eli viimeinen.

Amurin riveissä ei nähdä suomalaispelaajia, mutta tshekkivahvistuksia on viisi: maalivahti Marek Langhamer, puolustajat Michal Jordan ja Ondrej Vitasek sekä hyökkääjäveljekset Tomas ja Hynek Zohorna. Tomas Zohorna on Amurin paras pistemies tehoin 6+6=12. Viime peleissä kuumin amurilainen on ollut hyökkääjä Aleksandr Gorshkov, joka on tehnyt maalin kolmessa pelissä peräjälkeen.

Jokerit on pelannut KHL-aikanaan neljä kertaa Habarovskissa, josta tuomisina on ollut kolme voittoa. Viime kaudella nähtiin todellinen trilleri, jonka vieraat tasoittivat kolmannessa erässä ja veivät kaksi pistettä voittomaalikilpailussa. Loppulukemat olivat 4-5.

Kuva: Mikko Taipale/Jokerit

 

Venäjän kaukoidässä pelattava kamppailu alkaa klo 9.00 Suomen aikaa.

Jokereiden kokoonpano:

6 Jesse Joensuu – 93 Peter Regin (C) – 21 Brian O’Neill
19 Veli-Matti Savinainen – 27 Petri Kontiola – 25 Henrik Haapala
48 Henri Ikonen – 22 Mika Niemi – 37 John Norman
9 Ahti Oksanen – 41 Antti Pihlström – 12 Marko Anttila (A)
26 Konsta Hirvonen

44 Mikko Lehtonen – 51 Alex Grant
50 Viktor Lööv – 18 Sami Lepistö (A)
4 Tommi Kivistö – 7 Oliver Lauridsen
77 Eemeli Räsänen

31 Antti Niemi (98 Janis Kalnins)

Amurin kokoonpano:

28 Denis Golubev – 80 Tomas Zohorna – 20 Hynek Zohorna
71 Vladislav Ushenin – 79 Vjatsheslav Ushenin – 61 Aleksandr Gorshkov
11 Nikita Jazkov – 12 Kirill Rasskazov – 46 Igor Rudenkov
59 Maksim Kapiturov – 91 Stanislav Katsuba – 9 Anton Lazarev

47 Michal Jordan – 43 Ondrej Vitasek
6 Valeri Vasiljev – 55 Gleb Korjagin
34 Pavel Turbin – 88 Nikita Kamalov
3 Nikita Aleksandrov

94 Marek Langhamer (18 Jevgeni Alikin)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.