Jokerit päättää vuoden 2018 otteluiden osalta Bratislavassa, kun sunnuntai-illan ottelussa vastassa on Slovan. Helsinkiläiset lähtevät peliin neljän ottelun pisteputkessa.
Jokerit avasi kahden ottelun vieraskiertueen perjantaina Sotshissa, jossa joukkue voitti ensimmäistä kertaa runkosarjassa lukemin 4-3. Kahden erän jälkeen tasalukemissa ollut kamppailu kääntyi vieraille päätöserässä, kun Jesse Joensuu ja John Norman onnistuivat viimeistelyssä.
Läntisen konferenssin kolmantena jatkava helsinkiläisryhmä on nyt neljän ottelun pisteputkessa. Kolme voittoa ja yksi jatkoaikatappio ovat kasvattaneet pistepussia seitsemällä viime viikon aikana. Neljän ottelun pisteputki on joukkueen pisin sitten marraskuun puolivälin.
Pelaajista neljän ottelun pisteputkessa ovat Brian O’Neill ja Viktor Lööv. Jälkimmäisen pistesaalis näissä kamppailuissa on 2+2=4, kun taas amerikkalaishyökkääjä on iskenyt 2+4=6 paunaa. O’Neill on noussut KHL:n pistepörssissä seitsemännelle sijalle tehoin 10+29=39.
Jokerit tekee kokoonpanoonsa tänään kaksi muutosta, kun Antti Pihlström ja Tomi Mäki palaavat rivistöön. He ottavat paikkansa nelosketjussa, josta terveinä sivuun jäävät Mika Niemi ja Henri Ikonen. Janis Kalnins jatkaa maalilla. Hyökkääjistä Pekka Jormakka on tervehtynyt sairastumisen jäljiltä, muttei pelaa vielä tänään. Loukkaantumisten vuoksi huilaavat Marko Anttila ja Eemeli Räsänen.
Jokerit ja Slovan ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti aiemmin ja molemmilla kerroilla helsinkiläiset ovat ottaneet voiton varsinaisella peliajalla. Syyskuun lopussa Bratislavassa Jokerit nousi päätöserässä maalin takaa 5-3-voittoon. Joulukuun alussa Helsingissä lukemat olivat 3-0 Ryan Zapolskin pitäessä maalinsa puhtaana.
Läntisessä konferenssissa 11:ntenä oleva Slovan on voittanut kaksi viimeisintä peliään kotonaan, kun ensin kaatui Torpedo 5-4 ja perään Neftehimik 3-1. Pudotuspeliviivaan Bratislavan ylpeydellä on kuitenkin eroa jo 16 pistettä, joten playoffseihin nouseminen vaatisi suuremman luokan ihmettä. Joukkueella on runkosarjaa pelaamatta 18 ottelua.
Tämän illan ottelu alkaa klo 18.00 Suomen aikaa.
Jokereiden kokoonpano:
6 Jesse Joensuu – 37 John Norman – 21 Brian O’Neill
76 Kristian Vesalainen – 65 Sakari Manninen – 71 Nicklas Jensen
16 Geoff Platt – 93 Peter Regin – 11 Steve Moses
14 Tomi Mäki – 41 Antti Pihlström – 84 Max Wärn
4 Tommi Kivistö – 18 Sami Lepistö
3 Karl Stollery – 51 Alex Grant
44 Jesper Jensen – 7 Oliver Lauridsen
50 Viktor Lööv
98 Janis Kalnins (30 Ryan Zapolski)