Scroll Top

Jokerit jahtaa seitsemättä peräkkäistä voittoaan

Jokerit

Helsinkiläisten viime viikko sujui tuloksellisesti mainiosti kotihallissa. Tiistaina kaatui Lokomotiv, torstaina Torpedo ja lauantaina Barys, ensimmäinen varsinaisella peliajalla ja kaksi jälkimmäistä voittomaalikilpailuissa. Jokerit on voittanut nyt kuusi ottelua peräjälkeen ja on läntisessä konferenssissa kolmantena ennen tämän illan otteluita.

Janne Juvonen torjui kahdessa viime ottelussa, joten Lindbäck pääsee maanantaina tositoimiin sitä joukkuetta vastaan, jota torjui nollan viime viikolla. Ruotsalaisen nollaputki on edellisviikon Avangard-ottelun mukaan luettuna kestänyt yli 95 minuuttia.

Kokoonpanoon paluun tekevät sairastumisesta toipunut Teemu Turunen sekä viime pelissä huilannut Tommi Kivistö. Loukkaantumisten vuoksi tänään ovat sivussa Kalle Kossila ja Henrik Haapala. Kossila on joukkueen matkassa vieraskiertueella. Samoin ovat puolustaja Otto Leskinen ja hyökkääjät Henri Ikonen ja Aleksi Halme sekä maalivahti Samuli Tervo.

Jokerit ja Lokomotiv väänsivät viime tiistaina vähämaalisen kamppailun Hartwall Arenassa, jossa isännät olivat parempia luvuin 2-0. Pelillisesti esitys oli Jokereilta kenties tämän kauden paras, sillä Lokomotiv sai vain 12 laukausta kohti Lindbäckin vartioimaa maalia. Toisessa päässä KHL:n parhaisiin torjujiin lukeutuva Eddie Pasquale venyi tukkuun huippupelastuksia.

Lokomotiv huilasi torstaina ja palasi tositoimiin lauantaina kotonaan Torpedoa vastaan. Tuloksena oli 4-3-voitto, joka oli joukkueelle kolmas täysi pistepotti tällä kaudella. Tehomiehenä hääri ykkösketjun Denis Aleksejev, joka syötti kolme osumaa. Reid Boucher viimeisteli kaksi maalia.

Tänä iltana Lokomotiv lähtee hakemaan revanssia viime viikon tappiolle. Katsojia Arena-2000:ssa saa tämän hetken rajoitusten mukaan olla noin 2000. Hallin kapasiteetti on 9000 katsojaa.

Illan ottelu alkaa klo 19.30 Suomen aikaa.

Jokereiden kokoonpano

13 Julius Junttila – 21 Brian O’Neill (A) – 71 Nicklas Jensen
19 Veli-Matti Savinainen – 37 John Norman – 81 Iiro Pakarinen
33 Markus Hännikäinen – 10 Jordan Schroeder – 77 Teemu Turunen
6 Jesse Joensuu – 42 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila (C)

40 Petteri Lindbohm (A) – 52 Philip Holm
4 Tommi Kivistö – 90 David Sklenicka
3 Niklas Friman – 51 Alex Grant

39 Anders Lindbäck (30 Janne Juvonen)

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.