KHL:ssä Dinamo Minskin oli tarkoitus isännöidä Helsingin Jokereita tänään, mutta KHL kertoi ottelun peruuntumisesta hieman kello 13.00 jälkeen.
Ottelun peruuntumisesta päästiin sopuun aamupäivällä, kun KHL taipui viimein Jokereiden toiveeseen.
Jokerit on yrittänyt jo kahden viime viikon ajan siirtää ottelua, tuloksetta. Jokereiden puheenjohtaja Jari Kurri kertoi aiemmin tiedotteessa, että Dinamo Minsk ei ole halukas siirtämään ottelua.
Jokereiden tahtotila oli pitkään selvillä mutta lopulta myös KHL suostui ottelusiirtoon, joka oli asiassa ratkaisevassa asemassa.
Vielä kello 11.15 lähtevien lentojen listauksessa oli merkittynä lento Minskiin kello 13.00, mutta Jokerit perui lennon sen jälkeen, kun KHL ilmoitti ottelun peruuntumisesta.
Asian taustalla on poliittiset seikat ja Valko-Venäjän ihmisoikeustilanne. Jokerit on kerännyt kritiikkiä kiihtyneellä tahdilla viime päivinä suunnitelmistaan pelata kyseisessä maassa. Jokerien kannattajayhdistys ilmoitti jo aiemmin boikotoivansa joukkueen otteluita, jos Jokerit matkustaa pelaamaan Valko-Venäjälle.
Nähtäväksi jää, miten Minskin käy nyt alkaneella KHL-kaudella.