Suomen aikaa tulevana lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 01:00 starttaa naisten jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut Kanadassa. Gamblers tiivistää oheiseen artikkeliin mistä on kysymys.
Ensimmäisen kerran naiset mittelivät maailmanmestaruudesta vuonna 1991 Kiinassa. Kiinan turnaukseen osallistui ainoastaan 12 joukkuetta kun tänä vuonna joukkueita on 24. Joukkueiden ja katsojien määrä on kasvanut kisa kisalta ja jo vuonna 1999 Yhdysvaltojen lopputurnauksessa finaalia seurasi yli 90 000 katsojaa.
Vuonna 2011 kisat pelattiin Saksassa ja tänä vuonna Kanadassa yhteensä kuudessa eri kaupungissa. Menestyneimmät maat mimmien kisoissa ovat Saksa ja Yhdysvallat, joilla molemmilla on kaksi mestaruutta. Japani nousi kuitenkn Saksan kisoissa puskista ja on näin ollen puolustava maailmanmestari.
Kisoihin karsi kaiken kaikkiaan 134 maata, joista mukaan pääsi 23 Kanadan pokatessa suoran paikan ollessaan kisaemäntä.
Turnaus pelataan tekonurmella kaikkien kenttien osalta ja turnauksessa on ensimmäistä kertaa käytössä ”Hawk-Eye”-järjestelmä epäselvien maalitilanteiden johdosta. Päätuomari ja neljäs erotuomari saa välittömästi tiedon, onko pallo ylittänyt maaliviivan vai ei.
Kisat alkaa 6.6 ja ne päättyy 5.7 pelattavaan finaaliin. Turnauspaikkakuntina ovat Montreal, Edmonton, Ottawa, Winnipeg, Vancouver sekä Moncton.
Jokainen joukkue kohtaa toisensa kerran lohkon sisällä. Voitosta saa kolme pistettä, tasapelistä yhden ja tappiosta nolla. Jokaisesta lohkosta pääsee jatkoon kaksi parasta joukkuetta sekä neljä parhaiten sijoittunutta lohkokolmosta.
YLE välittää kisoista tv:n ja yle.fi/areenan kautta yhteensä 22 ottelua. Alkulohkon peleistä näytetään yksi ottelu päivässä, puolivälierävaiheessa tahti tiivistyy kahteen otteluun päivässä. Jalkapallokuukausi huipentuu välieriin ja mitalipeleihin.
YLE:n Alkulohkojen ottelut
Yle TV2 sunnuntaina 7.6. klo 00.50-02.50 Kanada-Kiina.
yle.fi/areena sunnuntaina 7.6. klo 22.55-00.50 Saksa-Norsunluurannikko.
Yle TV2 sunnuntaina 7.6. klo 23.25-01.05 Saksa-Norsunluurannikko.
yle.fi/areena maanantaina 8.6. klo 22.55-00.50 Ruotsi-Nigeria.
Yle TV2 maanantaina 8.6. klo 23.20-01.00 Ruotsi-Nigeria.
yle.fi/areena tiistaina 9.6. klo 19.55-21.50 Ranska-Englanti.
Yle TV2 tiistaina 9.6. klo 22.55-00.35 Ranska-Englanti.
yle.fi/areena torstaina 11.6. klo 22.55-00.50 Saksa-Norja.
Yle TV2 torstaina 11.6. klo 23.35-01.15 Saksa-Norja.
yle.fi/areena lauantaina 13.6. klo 02.55-04.50 USA-Ruotsi.
Yle TV2 lauantaina 13.6. klo 11.25-13.00 USA-Ruotsi.
yle.fi/areena lauantaina 13.6. klo 22.55-00.50 Brasilia-Espanja.
Yle TV2 sunnuntaina 14.6. klo 10.30-12.10 Brasilia-Espanja.
yle.fi/areena maanantaina 15.6. klo 22.55-00.50 Norsunluurannikko-Norja.
Yle TV2 tiistaina 16.6. klo 8.50-10.30 Norsunluurannikko-Norja.
yle.fi/areena keskiviikkona 17.6. klo 02.55-04.50 Nigeria-USA.
Yle TV2 keskiviikkona 17.6. klo 8.50-10.30 Nigeria-USA.
yle.fi/areena torstaina 18.6. klo 02.55-04.50 Englanti-Kolumbia.
Yle TV2 torstaina 18.6. klo 8.50-10.30 Englanti-Kolumbia.
YLE:n näyttämät jatkopelit
yle.fi/areena lauantaina 20.6. klo 22.55-00.50, 1. neljännesvälieräottelu.
Yle TV2 lauantaina 20.6. klo 23.45-01.30, 1. neljännesvälieräottelu.
yle.fi/areena sunnuntaina 21.6. klo 22.55-00.50, 2. neljännesvälieräottelu.
Yle TV2 sunnuntaina 21.6. klo 23.40-01.25, 2. neljännesvälieräottelu.
yle.fi/areena maanantaina 22.6. klo 23.55-01.50, 3. neljännesvälieräottelu
Yle TV2 tiistaina 23.6. klo 00.15-01.55, 3. neljännesvälieräottelu.
yle.fi/areena keskiviikkona 24.6. klo 04.55-06.50, 4. neljännesvälieräottelu.
Yle TV2 keskiviikkona 24.6. klo 8.50-10.30, 4. neljännesvälieräottelu.
yle.fi/areena perjantaina 26.6. klo 22.55-00.50, 1. puolivälierä.
Yle TV2 perjantaina 26.6. klo 23.40-01.25, 1. puolivälierä.
Yle TV2 lauantaina 27.6. klo 02.25-04.20, 2. puolivälierä.
yle.fi/areena lauantaina 27.6. klo 22.55-00.50, 3. puolivälierä.
Yle TV2 lauantaina 27.6. klo 23.50-01.40, 3. puolivälierä.
Yle TV2 sunnuntaina 28.6. klo 02.25-04.20, 4. puolivälierä.
yle.fi/areena keskiviikkona 1.7. klo 01.55-04.00, 1. välierä.
Yle TV2 keskiviikkona 1.7. klo 8.50-10.30, 1. välierä.
yle.fi/areena torstaina 2.7. klo 01.55-04.00, 2. välierä.
Yle TV2 torstaina 2.7. klo 8.50-10.30, 2. välierä.
yle.fi/areena lauantaina 4.7. klo 23.50-01.35 pronssiottelu.
Yle TV2 lauantaina 4.7. klo 22.50-00.50 pronssiottelu.
Yle TV2 maanantaina 6.7. klo 01.50-04.15 loppuottelu.
Yle TV2 maanantaina 6.7. klo 08.50-10.30 loppuottelu, uusinta.
LOHKOT
SUOSIKIT
JAPANI
Japani eteni hieman yllättäen 2011 Saksassa järjestettyjen naistenjalkapallon maailmanmestaruuskilpailuiden mestariksi.
Heidän menestysmahdollisuuksiin uskotaan, mutta mestaruuden uusiminen olisi kova ja yllättävä juttu.
Aasialaiseen tyyliin joukkueen vahvuus on nopeat jalat ja joukkuepeli. Tekniikka on myös hiottu liki täydelliseksi.
USA
Yhdysvallat on kaikkien aikojen menestynein naisten maajoukkue. Se on saavuttanut mitalin kaikissa tähän asti pelatuissa olympia – ja MM -turnauksissa.
Yhdysvaltojen vain ja ainoa tavoite kisoissa on mestaruus. Vuonna 2011 se hävisi finaalin pilkuilla Japanille.
Kotimantereella pelattavat kisat ovat houkutelleet paljon heidän fanejaan paikalle. He ovat ikäänkuin kotijoukkue kaikissa otteluissaan ja valtava huutomyrsky piiskaa heitä korkeaan loppusijoitukseen.
RANSKA
Ranska jäi 2011 neljänneksi ja taipui niukasti pronssiottelussa Ruotsille.
Nyt Ranska on päättänyt kirkastaa pettymyksen.
Ranska tunnetaan miesten puolelta hyvänä jalkapallomaana ja maan naisjalkapallo on ottanut suuria harppauksia viime vuosina. Maa ei ole naisjalkapallon saralla vielä mitään voittanut, mutta Lyon on juhlinut naisten Mestarien Liigan voittoa vuosina 2011 ja 2012.
SAKSA
Saksa on voittanut kuusi viimeisintä naisten jalkapallon Euroopanmestaruutta. Saksa on myös kaksinkertainen maailmanmestari.
Saksa on naisjalkapalloilun maana kuin maailman ykkönen. Parhaat pelaajat ja menestyksekkäimmät seurat ovat saksalaisia.
Kaikki tietävät sanonnan, että ensin pelataan jalkapallo-ottelua 90 minuuttia ja sen jälkeen Saksa voittaa. Tämä on hyvin keskeinen myös näissä kisoissa.
Saksaa povataan erityisen korkealle ja ei ihme olisi jos he nappaisivat 3:nnen maailmanmestaruutensa.
MUSTAT LAMPAAT
BRASILIA
Brasilian mimmit ovat voittaneet Copa American kuusi kertaa. Saksan MM-kisoissa 2011 joukkue voitti kaikki kolme alkulohkon otteluaan mutta sen jälkeen maan lento tyssäsi kuin kanan lento. Vuonna 2007 joukkue voitti Hopeaa.
Tänä vuonna matka tyssännee jälleen semifinaaleissa. Yksi asia mikä Brasiliasta kannattaa muistaa ja opetella on nimi Marta. Kyseessä ei ole kisojen maskotti eikä joukkueen kannustuslaulu vaan joukkueen ja ehkä koko maailman paras pelaaja! Marta pelaa Brasilian mukana ja kaataa tarvittaessa yksin vastustajat. Kuusi kertaa maailman parhaaksi pelaajaksi valittua neitoa on luonnehdittu naisissa Neymarin korvaajaksi.
KANADA
Kanadan mimmit pokkasivat itselleen pronssiset mitalit Lontoon Olympialaisista ja joukkue on voittanut CONCACAFIN kahdesti. Kyseisillä meriiteillä ei näissä kisoissa valitettavasti tee mitään ja Kanadan puolella on lähinnä todella fanaattinen kotiyleisö. Pelaajista esille on nostettava Christine Sinclair, joka on paukuttanut maajoukkueurallaan yli 150 uunia ja jatkanee samaa tahtia heti ensimmäisessä ottelussa Kiinaa vastaan, joka pelataan Edmontonissa 50 000 kanadalaisen huutaessa tai kirkuessa.
Kanada on FIFA:n rankingissa sijalla 8. Joukkuetta ei ole lupa odottaa mitaleille, mutta heidän kanssaan saa olla tarkkana, sillä FLOW:ssa olevat naiset ovat arvaamattomia ja maa kuin maa saattaa kaatua.
TURNAUKSEN HEITTOPUSSIT
Muutamalla maalle turnaus on valitettavasti lomamatka. Kyseisillä joukkueilla ei ole mahdollisuuksia kuin toisiaan vastaan ja kovempia maita vastaan kyyti on todella kylmää!
Keskivaiheen heittopusseina mainittakoon Uusi-Seelanti, Nigeria, Meksiko ja Kolumbia. Täydellisiä vastaantulijoita ovat Norsunluurannikko, Kamerun, Ecuador, Costa Rica ja Thaimaa.
Kyseisiä maita vastaan vedonlyöjien kannattaa laittaa maaleja ja paljon, jos ja kun he kohtaavat oikeasti hyviä maita.
SEMIFINAALIT
PELIPAIKAT