Manchester Unitedia jo pelaajana edustanut ja Mestareiden liigan finaalin vuonna 1999 Unitedille ratkaissut Ole Gunnar Solskjær, joka tuon sensaatiomaisen voittomaalin myötä nousi seurassa kulttipelaajan asemaan erityisesti fanien keskuudessa, siirtyi tällä kaudella saman seuran manageriksi. Pelaajauransa mies joutui lopettamaan pitkään kiusanneisiin polvivaivoihin elokuussa 2007. Jalkapallosta mies ei kuitenkaan luopunut vaan reilut puoli vuotta myöhemmin hän aloitti jo valmennusuransa ja kuinkas muutenkaan kuin Unitedissa, mutta tällä kertaa seuran II-joukkueen valmentajana toukokuussa 2008. Seuran kakkosjoukkueessa mies vaikutti aina vuoteen 2011 saakka, mutta siemen oli jo vahvasti kylvetty valmentajan polulle, sillä Solskjaer johdatti jo ensimmäisellä kaudellaan ManU:n II-joukkueen Lancashire Senior Cupin mestareiksi.
Englannissa vietetyn ajanjakson jälkeen mies palasi kotimaahansa Norjaan ja Molden peräsimeen, jonka kanssa hän teki sopimuksen syksyllä 2010, joka tosin astui voimaan vasta tammikuussa 2011. Solskjærin debyyttikausi Moldessa oli tarunhohtoinen, sillä hän johdatti Molden seurahistorian ensimmäiseen mestaruuteen. Lisäksi mies palkittiin Norjassa vuoden 2011 parhaana valmentajana, joten ura ei olisi voinut juurikaan paremmin alkaa ja se ura olikin tässä vaiheessa vahvasti menossa ylöspäin vaikka noin muuten norjalainen jalkapallo (maajoukkue, seura) ei juuri maan ulkopuolella esillä ollut. Molden enkeli lempinimen jo pelaajauralla saaneen norjalaisen kultainen kosketus näkyi myös seuraavalla kaudella, kun hän johdatti Molden toiseen peräkkäiseen Norjan mestaruuteen, joten miehen ura oli alkanut varmasti paljon paremmin kuin hän osasi edes unissaan kuvitella.
Ensimmäinen kunnon vastoinkäyminen tuli, kun hän siirtyi tammikuussa 2014 Valioliigassa pelaavan Cardiffin peräsimeen tarkoituksena pitää joukkue putoamisviivan yläpuolella, jolla se olikin (sija 17) norjalaisen tullessa seuraan, mutta joukkue putosi surkean kevään takia koko Valioliigan viimeiseksi. Tämä ei vielä miehen luottoa seurassa horjuttanut vaan hän sai jatkaa joukkueen puikoissa tosin nyt sarjaporrasta alempana eli Mestaruussarjassa. Heikko kauden aloitus tiesi kuitenkin sitä, että mies sai uransa ensimmäiset potkut ja näin hän palasi tuttuun ja turvalliseen osoitteeseen eli Norjaan ja Molden peräsimeen, jossa menestys ja mukavuus olivat kulkenut käytännössä käsi kädessä.
Tämän jälkeen Molden enkelistä ei kuultu juuri mitään useaan vuoteen vaikka Norjassa hän hyvää työtä tekikin. Joulukuussa 2018 Unitedissa tapahtui ja nimenomaan manageririntamalla. Minkään sortin yllätys ei ollut, että kokenut ja kaikkien jalkapallossa nähnyt Jose Mourinho sai seurasta potkut heikon menestyksen jälkeen, mutta tilalle hankittu Ole Gunnar Solskjær oli sitä vastoin monelle iso yllätys. Tuota valintaa tuskin kovin moni osasi odottaa, sillä ennen kyseistä pestiä Manchester Unitedin manageriksi hän ei ollut koskaan toiminut aikaisemmin suurseuran penkin takana, joten haaste oli melkoinen ja osa seuran faneista ihmetteli valintaa. Toki valintaan varmasti vaikutti paljon myös se, että Ole Gunnar Solskjærillä oli vahva United tausta ja se, että mies oli jo aiemmin ollut valmentamassa seuran reservijoukkuetta varsin hyvin tuloksin, joten mies kyllä tiesi seuran toimintatavat, vaikka ne olivatkin varmasti muuttuneet hänen pelivuosistaan ja siitä, kun hän valmensi seurassa edellisen kerran.
Solskjærin urakka Manchester Unitedin peräsimessä ei olisi voinut alkaa paremmin, sillä joukkue ei hävinnyt kahdestatoista ensimmäisestä ottelustaan yhtään saldona kymmenen voittoa ja kaksi tasapeliä. Lisäksi kevääseen 2019 mahtui Mestareiden liigan pudotuspeleissä upea nousu PSG:tä vastaan, jossa United pystyi nousemaan liki mahdottomasta tilanteesta otteluparin voittoon. Maaliskuussa 2019 seura teki norjalaisen kanssa kolmivuotisen jatkopahvin, mutta lähes välittömästi tämän jatkosopimuksen jälkeen joukkueen tuloksellinen kurssi muuttui rutkasti alaspäin ja kauden lopuista otteluista tuli vain kaksi voittoa ja tämä sai monet irvileuat pilkkaamaan häntä mediassa mutta erityisesti somessa siitä, että seuralta oli iso virhe kun se teki noin pitkän jatkosopimuksen ja vielä noin nopeasti muutaman kuukauden näytöillä.
Kesällä 2019 hän pääsi käytännössä ensimmäistä kertaa vahvistamaan joukkuetta niillä pelaajilla, jotka hän itse joukkueeseen halusi ja ketkä sopisivat parhaiten joukkueen pelitapaan. Samaisena kesänä hän pääsi myös eroon niistä pelaajista, jotka eivät sopineet miehen sapluunaan. Osasta päästiin eroon myymällä, mutta valtaosa lainattiin vuokralle toiseen seuraan. Eniten Solskjær vahvisti ManU:n puolustusta, joka oli ollut haavoittuvainen jo usean kauden ajan. Puolustukseen seura sai hankittua Englannin maajoukkuetoppari Harry Maguiren sekä Crystal Palacessa hyvin pelanneen laitapakin Aaron Wan-Bissakan, joista molemmista muodostui heti debyyttikaudella kantavia voimia joukkueen puolustuspelaamisessa. Lisäksi Wan-Bissaka kehittyi kauden edetessä myös paljon hyökkäyspelaamisessa ja mies tuki nousuillaan todella hyvin Unitedin hyökkäyspelaamista ja hän antoikin keskityksillään muutamia todella maukkaita maalisyöttöjä.
Unitedin aloitus kaudelle 2019-2020 ei ollut mikään menestys ja varsinkin vieraissa tuli aivan liikaa tasapelejä sekä muutamia turhia tappioita myös kotona eikä joukkue ollut avauskierroksia lukuunottamatta koko syksyn aikana Mestareiden liigaan oikeuttavalla paikalla eli neljän parhaan joukossa. Vuoden vaihteen jälkeen Unitedin otteet rupesivat paranemaan ja ratkaisevin tekijä nousulle oli, kun Solskjær ja seuran pelaajahankinnoista vastaavat henkilöt saivat naarattua seuraan portugalilaisen Bruno Fernandesin, joka osoittautui välittömästi todelliseksi kultakimpaleeksi. Miehen tulon jälkeen ei ollut montaa peliä, jossa Fernandes ei olisi joko syöttänyt tai tehnyt itse maalia. Fernandes oli vuosiin ensimmäinen vahvistus, joka teki heti ensimmäisistä otteluista lähtien todella suuren vaikutuksen.
Solskjær näytti managerin taitonsa, kun Valioliiga käynnistyi uudestaan kesäkuussa ja vaikka miehellä oli niskassaan todella kovat paineet seuran, fanien sekä myös median puolelta, ei tuo norjalaisen tekemisesssä näkynyt. ”Vuonomaan poika” pystyi peluuttamaan joukkuetta erityisesti hyökkäyssuuntaan vahvemmin ja nopeammin kuin kertaakaan Sir Alex Fergusonin jälkeen ja se on paljon se. Manchester United ei hävinnyt viimeisestä yhdeksästä Valioliigan ottelustaan yhtään vaan otti niistä kuusi voittoa ja kolme tasapeliä nousten samalla sarjassa hienosti kolmanneksi varmistaen näin ollen samalla paikan ensi kauden Mestareiden liigaan, joka oli seuran kannalta todella tärkeä juttu esimerkiksi kesän pelaajamarkkinoita silmällä pitäen. Kun mietitään, miten parhaita pelaajia saadaan hankittua eri pelipaikoille, niin yksi iso tekijä neuvotteluissa on varmasti se, että joukkue pelaa kovia Mestareiden liigan otteluita eikä esimerkiksi Eurooppa-liigaa, kuten United on viime vuosina joutunut useasti pelaamaan tai jäänyt kokonaan ulos europeleistä.
Arvio Ole Gunnar Solskjærin ensimmäisestä kokonaisesta kaudesta Unitedin peräsimessä
Ennen kauden alkua kaikki eivät todellakaan uskoneet, että Solskjærin luotsaama United-ryhmä on kauden päättyessä kolmas. Ylivoimaisina suosikkeina kauteen lähtivät Liverpool ja Manchester City, jotka pitivät hyvin kutinsa ja joukkueet ottivat kaksi ensimmäistä sijaa sarjassa. Solskjær ja hänen valmennusryhmänsä pystyi kuitenkin repimään joukkueesta maksimit irti ja niinpä kolmatta sijaa voi pitää vähintäänkin ysin arvoisena suorituksena, sillä tuon korkeammalle ei tämän kauden joukkueella ollut mahdollisuuksia, kun ottaa esimerkiksi huomioon avainpelaajien pitkät loukkaantumiset kauden aikana.
Lisäksi Ole Gunnar Solskjær saa ison sulan hattuunsa siitä, että United pystyi ensimmäistä kertaa Sir Alex Fergusonin jälkeen voittamaan paikallisvastustaja Manchester Cityn molemmissa Valioliigan kohtaamisissa niin kotona kuin vieraissa ja sitä ei voi pitää todellakaan vähäpätöisenä saavutuksena ja varsinkin fanien keskuudessa tuota saavutusta arvostetaan todella korkealle, sillä vaikka City oli sarjassa pykälän ylempänä, niin Manchester on kuitenkin koko kesän aina ensi kauden avauskohtaamiseen asti punainen.
Kolmas asia, jossa Solskjær onnistui todella hyvin, oli omien kasvattien kehittäminen ja heidän sisäänajo joukkueeseen. Puolustuspäässä Brandon Williams pääsi aloittamaan lähes kymmenkunta Valioliigaottelua ja oli pelipaikallaan eli laitapuolustajan tontilla yllättävänkin varma ja hyvä kokemukseen suhteutettuna. Yhteensä Williamsille kertyi kauden aikana peräti 17 Valioliigaottelua.
Jo parilla viime kaudella pelejä alle saanut Scott McTominay meni tällä kaudella hurjasti eteenpäin ja hän oli keskikentän pohjalla todella tärkeä palanen sekä tämän kauden joukkueessa että varsinkin tulevaisuudessa. McTominayn kausi olisi voinut olla vieläkin parempi ellei loukkaantumiset olisi kiusanneet kauden edetessä ja syöneet näin peliminuutteja.
Kolmas pelaaja, joka pitää nostaa esille on 18-vuotias Manchester Unitedin tulevaisuuden maalitykki Mason Greenwood, joka oli tällä kaudella koko joukkueen kolmanneksi paras maalintekijä kymmenellä osumallaan. Greenwoodin laukauksissa on jo nyt niin paljon ruutia, että vaikka pallo ei menisikään aivan kohti kulmaa on maalivahdeilla vaikeuksia torjua nuorukaisen tulisia vetoja. Mikäli ensi kaudella on vastuuta tiedossa yhtä paljon kuin tämän kauden lopussa voi nuorukainen paukuttaa ensi kaudella jo lähes 20 maalia, sillä niin kova potentiaali ja palo nimenomaan maalintekoon tällä nuorukaisella on.
Moni voi sanoa, että se on helppo peluuttaa lupaavia ja hyviä nuoria pelaajia, mutta kyllä se managerilta myös “munaa” vaatii, että uskaltaa laittaa junnuja kentälle varsinkin vaikeilla hetkillä, kuten norjalainen teki viime syksynä. Solskjær on varmasti myös ikionnellinen kauden menestyksestä ja mielissään ennen kaikkea siitä, että se kaikki paska, mitä mies sai keväällä ja syksyllä 2019 päällensä, osui lopulta huutelijoiden ja arvostelijoiden omaan naamaan.
