Kalervo Kummola jatkokaudelle
Vuodesta 1997 Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajana toiminut aateloitu Jääkiekkoleijona numero 106. Juhani Kalervo Kummola, 67, jatkaa tehtävässään vielä seuraavan kauden. Vuonna 1947 Raisiossa syntynyt ja vuonna 1965 merkonomiksi valmistunut Kummola on entinen kokoomuksen kansanedustaja.
Kummola äänestettiin Jääkiekon SM-liigan ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi vuonna 1975. Vuonna 1987 oli mukana perustamassa Hockey Night-ohjelmaa ja seuraavana vuonna 1988 hän osti liigasta pudonneen Helsingin Jokerit, johon hän houkutteli Hjallis Harkimon mukaan vuonna 1990. Kummola oli seuran pääomistaja vuosina 1988–1991 ja hallituksen jäsen vuoteen 2002.
Kummola valittiin jatkokaudelle lauantaina Helsingissä. Hänen vastaehdokkaansa oli Mika Anttonen. Ennen vaaleja Kummola kieltäytyi osallistumasta vaaliväittelyihin Anttosen kanssa lukuunottamatta YLE:n perjantai-illan A-Studioa.
Kummola lähetti ennen vaaleja liittovaltuuston jäsenille (valitsijoille) kirjeen, jonka Gamblers sai haltuunsa. Kirjeessä Kummola valoittaa samoja visioitaan, joita on kuultu vuodesta toiseen ja samalla vastaa Anttosen häntä vastaan esitettyihin syytöksiin. Noin kahden A4:n pituisessa kirjeessään Kummola muistuttaa kirjeen saajia, ettei se ole tarkoitettu suuren yleisön ihmeteltäväksi, syystä tai toisesta. Mikäli toiminta on avointa ja keskusteluun kannustavaa, niin miettiä sopii, miksi kirje on kohdistettu vain 29 valtuuston jäsenelle. Tuntuisi oudolta, jos presidentin- tai esimerkiksi Kristillisdemokraattien puheenjohtajavaalissa ehdokkaat lähettelisivät kirjeitä sadoille, sadoilletuhansille äänestäjille ja pyytää heitä vaikenemaan.
Yleisradion uutisoitua kirjeestä ensimmäisenä, Kummola myönsi perjantai-illan keskustelussa lähettäneensä kyseisen kirjeen.
Vanhana politikkona Kummola osaa vedota kirjeessään luonnollisesti niihin teeseihin, jotka herättävät mielipiteitä jokaisessa ihmisessä 2014-luvun Suomessa; juniorikiekon hintaan sekä naisjääkiekon asemaan. Lisäksi kirjeessä Kummola kertoo ”uhrautuvansa” jatkokaudelle, kunnes hänelle löytyy seuraaja.
Gamblers ihmettelee pullanmurut parransängessä, että eikö vastaehdokas Anttonen olisi ollut seuraaja ja vielä hyvä sellainen, kenellä olisi ollut kenties jotain uutta annettavaa lamassa olevalle suomalaiselle kiekolle?
Kummolaa on syytetty yleisesti julkisuudessa diktaattorimaisuudesta, kaavoihin kangistumisesta, salailusta sekä tiettyjen piirien suosimisesta.
Toimittaja Pentti Sainio kirjoitti Hartwall-areenaan liittyvistä liiketoimista kertovan ”Kummolan kääntöpiiri” -kirjan, joka julkaistiin tämän vuoden keväällä.
Kirjan julkaisu yritettiin estää viimeiseen saakka ja asian kanssa mentiin aina Helsingin Käräjäoikeuteen saakka. Käräjäoikeus hylkäsi niin sanotun turvaamistoimihakemuksen, jolla Kalervo Kummola ja Suomen Jääkiekkoliitto pyrkivät hakemuksen mukaan estämään Sainion kirjan julkaisun.
– Minusta päätös oli hyvin todennäköinen ja ennakoitavissa, koska julkaisukieltovaatimus on perustuslain vastainen, Sainio sanoi YLE:n haastattelussa.
Haastattelussa todetaan, että Sainion mukaan Kummola oli saanut tietää kirjasta vain sen nimen ja kustantajan muutaman sanan yleisesittelyn kirjan aiheesta.
– Sen takia on täysin käsittämätöntä, että Kummola on näin rajuihin toimiin ryhtynyt. Hän ei ole lukenut riviäkään kirjasta, eikä tiedä sen sisällöstä mitään, Sainio jatkaa haastattelussa.
Sainio kertoo käsittelevänsä kirjassaan vuonna 1988 alkaneita Helsingin Hartwall-areenan liittyviä liiketoimia aina siihen saakka, kun halli viime kesänä myytiin venäläisille.
– Siinä käsitellään myös rahaliikennettä, omistussuhteita ja taustaa siitä, miten kaikki on tähän pisteeseen tullut, Sainio sanoo YLE:n toimittajalle.
Haastattelussa Sainion mukaan Kummolan merkitys areenaan liittyvässä liiketoiminnassa on keskeinen.
– Hän on primus motor. Hän on niin monessa asemassa, jossa on pystynyt vaikuttamaan tapahtumien kulkuun, Sainio sanoo haastattelun lopuksi.
Mitäköhän keskivertokansalainen, johon usein etenkin lainsäädännössä viitataan, ajattelee julkaisukiellon yrityksestä? Gamblers ainakin pohti ja on jo selvittänytkin, mahtaako taustalla todella olla jotain, mikä ei kestä päivänvaloa.
Helsingin Sanomien toimittaja Jouni K. Kemppainen kirjoittaa 2.3.2013 Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä Kummolasta ja hänen tapaamisestaan seuraavaa:
”Ensimmäinen mielleyhtymä on edesmenneen Neuvostoliiton edesmennyt johtaja Leonid Brešnev. Mielikuva syntyy ainakin kasvojen juonteista ja muhkeista kulmakarvoista. Mutta ehkä ajatusta ohjaa myös se, että arvostelijat ovat niin usein leimanneet Kummolan ja hänen johtamistyylinsä brezneviläisen ajan jäänteeksi.
Vertaus on tietenkin kohtuuton, monellakin tavalla. Jo valtakausien kestossa on huikea ero. Brešnev johti Neuvostoliittoa vähäiset yhdeksäntoista vuotta, mutta Kalervo Kummola on käskenyt suomalaista jääkiekkoa sentään kohta neljänkymmenen vuoden ajan.”
Kemppainen jatkaa:
”Uusi havainto: Kalervo Kummola on perso makealle.
Näky on lähes aistillinen: iso mies kurkottautuu pienen vadelma-sorberttipallon ylle ja lipoo sitä suuhunsa keskittyneesti lusikan kärjellä, pienen pieni nokare kerrallaan.
Puheet jatkuvat kuitenkin miehekkäinä.
”Tämä mun rautakansleri-nimityshän tulee sieltä liigan alkuvuosilta. Joskus piti laittaa vähän seuroja ja liittoa kuriin.”
Kummolan vallankäytöstä on puhuttu paljon. Häntä on kuvailtu yksinvaltaiseksi käskyttäjäksi, on kerrottu Jääkiekkoliitossa vallitsevasta pelon ilmapiiristä ja myös Kummolan mustasta listasta.
Mahtaakohan sellainen lista olla olemassa?
”Ei ole. Mutta on mulla pitkä muisti”, Kummola vastaa ja röhäyttää naurun.
”Mutta ihan oikeasti sitä ei ole, koska mulla on toisaalta lyhyt muisti. Kyllä mä haluun ihmisten kanssa olla väleissä. Joskus on varmaan tullut poljettua jotakuta niin, ettei edes itte tajua. Näin käy päättäjille, useimmille joskus.” ”
Kemppaisen artikkeli päättyy ja ilmaan jää kysymyksiä, useita.
Gee kysyy itseltään, ennen poistumistaan salibandykatsomoon EHT:n sijasta, johon Gamblersmedian pääsy mediana evättiin ensimmäisen kerran koko Gamblersin historian aikana, mahtaakohan Kemppaisen ja Sainion väitteissä olla perää?
Gamblers tulee käsittelemään aihetta ja selvityksiä tarkemmin tuonnempana, sanan- ja journalismin vapaudella.
– G –